Vipuvoimaa

Talonmiehet: Henkilökuvassa Tommi Kurki / Suisto-klubi

Tommi Kurki
Tässä juttusarjassa klubien vakituiset tekniikkavastaavat pääsevät kulisseista valokeilaan. Sarjan toisessa jaksossa esitellään Hämeenlinnan Suisto-klubilla paikan perustamisesta asti nappuloita vääntänyt Tommi Kurki.

Teknikon työ on palveluammatti. Se on Hämeenlinnan Suisto-klubin Tommi Kurjen ohjenuora. Kun teknikko pitää huolen siitä, että esiintyjällä on alusta asti mukavat oltavat, se luo illan keikallekin onnistumisen edellytykset. Kun keikka on hyvä, yleisö viihtyy, ja kun yleisö viihtyy, baaritiskillä hanat laulavat ja kassakoneet kilisevät. Lopulta ravintoketjun jokainen linkki on tyytyväinen.

Takavuosien omakohtaiset kokemukset tien päältä sinetöivät tämän käsityksen. Aikoinaan Kurki soitti kitaraa Sancnity-yhtyeessä. Kun nimi ei ollut tuttu albumilistoilta tai musiikkilehtien kansista, joidenkin talon teknikkojen kohtaamista joutui miltei pelkäämään.

”Jos bändi otetaan vastaan sillä asenteella, että haista sinä vittu, tulee jo ennen soundcheckiä sellainen olo, että tästä ei tule mitään. Vaikka lavalla olisi miten hyvä soundi, se ei auta, jos fiilis on pilalla ja vituttaa.”

Kitaristin tontilta Kurki siirtyi vähitellen miksaajaksi. Hän on kiertänyt Suomea ja Eurooppaa muun muassa Pain Confessorin, Sub-Urban Triben, Technicolourin, Stalingrad Cowgirlsin ja To/Die/Forin kanssa. Siinäkin roolissa sai arvokasta oppia, miten palveluammatissa nimenomaan ei pitäisi toimia.

”Olin hämeenlinnalaisen metallibändin kanssa eräässä keikkapaikassa, ja käytännössä mulle kettuiltiin alusta loppuun. Myöhemmin menin samaan paikkaan nimekkäämmän helsinkiläisbändin miksaajana. Sama talonmies tuli heti kysymään, että mitä saisi olla, otatko kahvia”, Kurki sanoo ja nauraa.

Näiden kokemusten jälkeen Kurjen omaksi periaatteeksi tuli, että hänen talossaan kaikki bändit ovat samalla viivalla. Kaikkia palvellaan yhtä hyvin. Jos bändin livesoundissa on jokin ongelma, sitä ei ainakaan kannata pahentaa pottuilemalla. Ratkaisun voi keksiä hymyssä suin.

”Jos joku ei ole aiemmin juuri ollut lavalla eikä osaa sanoa, mitä haluaa monitoreihinsa, siitäkään ei tarvitse hermostua. Usein nimittäin halutaan vähän kaikkea ja vielä kaikkea kovempaa kuin kaikkea muuta. Kyllä sille voi vähän naurahtaa, mutta ei mitään sellaista, että ootko sä tyhmä. Vaan että kokeiltaisiinko nyt ensin vaikka näin.”

Kurki sanoo, että usein bändin tason näkee heti, kun se saapuu keikkapaikalle. Jopa ennen kuin kukaan soittaa säveltäkään.

”Jos bändi tulee ensimmäistä kertaa paikkaan, jossa kaikki mikitetään ja on vieras tyyppi miksaamassa, heitä voi vaivihkaa opettaa käyttäytymään järkevästi. Koskaan ei kannata olla mulkku. Puolin ja toisin. Yhdessä näitä hommia tehdään.”

Koska Kurjen filosofian mukaan miksaaja on töissä bändillä eikä päinvastoin, hän ei käske vaan ehdottaa. Hän on kuitenkin miksannut Suisto-klubilla yli kaksituhatta keikkaa, joten hän tuntee talon akustiikan ja laitteet. Jos esimerkiksi bändi on aikeissa asetella kaikki vahvistimet riviin lavalle suoraan kohti yleisöä, hän voi ehdottaa, että mitä jos ne sijoiteltaisiinkin lavan sivuille, kohti soittajia. Silloin ei tarvitse olla suoraan lavalta tulevan soundin armoilla vaan kaikkia soittimia voi annostella PA:sta sopivassa suhteessa.

”Voin sanoa, että kokeiltaisiinko tällä tavalla, jos ette ole ennen kokeilleet. Minulla olisi paljon helpompaa ja ehkä teilläkin siellä lavalla. Usein sitten tehdäänkin niin.”

Kurki kertoo toisen esimerkin, joka on tullut usein vastaan bändeillä, jotka eivät ole vielä ehtineet paljon keikkailla.

”Kitaristin soundissa voi olla ihan hirveä kääkkäkihinä. Monesti se johtuu siitä, että treenikämpällä vahvistin osoittaa kitaristin polveen, jolloin laitetaan mielellään vähän lisää ‘terpleä’. Lavalla taas pitäisi ajatella, miten mikki sen soundin kaiuttimesta ottaa.”

Suisto-klubi perustettiin Hämeenlinnan Verkatehtaalle vuoden 2009 alussa. Sen yleisökapasiteetti on 150 henkeä. Tommi Kurki pestattiin taloon töihin heti alussa. Hän oli aiemmin työskennellyt baarialalla, ja kun äänentoistopuolikin hoitui, talo sai kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Pian hän siirtyi baaritiskin takaa kokonaan miksaustiskin taakse.

Useimmat talonmiehetkin toimivat freelancereina. He eivät siis ole työsuhteessa keikkapaikkaan vaan laskuttavat palveluistaan oman yrityksensä kautta. Kurki on poikkeus. Suisto-klubi maksaa hänelle kuukausipalkkaa. Säännölliset tulot ovat alalla harvinaista herkkua. Tänä vuonna Kurki sai pitää jopa kesäloman. Ei hän silloinkaan kotonaan malttanut olla vaan kiersi Santa Cruzin miksaajana festivaalikeikoilla.

Palkkatyön kääntöpuoli on se, että kun Kurki on talon ainoa miksaaja, hänellä ei ole viikonloppuvapaita käytännössä koskaan. Siihenkin elämänrytmiin tottuu, mutta päivätöissä käyviä ystäviä tulee harvemmin enää tavattua.

Nyt Kurki esittelee taloa isännän ylpeydellä. Lavalla komeileva oma backline ei ole mitään soitinliikkeiden tusinatavaraa: esiintyjille on tarvittaessa käytössä Kumun rumpusetti ja Mad Professorin kitaravahvistin. Molemmat merkit ovat kotoisin samoilta seuduilta. Pekka Helasen Kumu-rummut Hämeenlinnasta, Harri Kosken Mad Professor -vahvistimet naapurikunnasta Turengista. Paikallisen kitaravalmistajan, Juha Ruokankaan kanssa on keskusteltu myös yhden hänen tekemänsä soittimen saamisesta rekvisiitaksi seinälle.

Kaikki soitinvalmistajat haluavat olla mukana pitämässä yllä paikallista elävän musiikin yhteisöä, sillä livekulttuuri ruokkii myös heidän omaa leipälajiaan. Vastineeksi tuesta he ovat saaneet logonsa Suiston mainoksiin. Yhteistyö toimii myös naapurin Verkatehtaan kanssa. Siellä työskentelee Kurjen eräänlaiseksi oppi-isäkseen nimeämä Tommi Kantanen, jolta hän käy välillä lainailemassa mikrofoneja jousikvartetille tai kyselemässä neuvoja vaikkapa flyygelin mikittämiseen.

Pienellä klubilla on myös pienen klubin realiteetit. Laitehankintoihin ei ole rajatonta budjettia. Jos mikrofonin grillejä menee ruttuun, Kurki naputtelee niitä puhdetöinä rumpukapulalla suoraksi. Kalustoa ei uusita alvariinsa, mutta kaikki on tarkoituksenmukaista. Esimerkiksi monitorointi on Kurjen mukaan niin järeää, että kaikkien toiveet lavalla pystytään varmasti täyttämään.

”Olin kiertänyt aika pitkälti kaikissa Suomen mestoissa ennen kuin tulin tänne töihin. Siinä huomasi, kuinka hyvin täällä on asiat. Tämä baari on tehty selkeästi musa edellä eli tila on akustisesti hyvä ja kalusto järkevää.”

Seuraava suuri hankinta on uusi saliäänimikseri. Nykyinen 32-kanavainen analogipöytä, Soundcraftin MH2, alkaa lähestyä eläkeikää. Se on yhä toimiva peli, mutta huoltaminen alkaa käydä hankalaksi ja kalliiksi. Soundcraft vaihtuu käytettyyn Allen & Heath iLive-112:een. Se on mitoiltaan puolet pienempi kuin nykyinen analogipöytä, ja kun tilaa vievä efektiräkkikin tulee tarpeettomaksi, miksauskoppia voidaan pienentää ja klubiin saadaan lisää tilaa asiakkaille.

Vaikka Kurki on opetellut työnsä analogiaikakaudella, hän ei vierasta digitaalista teknologiaa. Santa Cruzin kesän 2016 festivaalikeikoilla hän hoiti hommansa Behringerin X32-digimikserillä, joka maksaa noin kaksi- ja puolituhatta euroa. Hänestä laite täytti tehtävänsä siinä missä mikä tahansa muukin. Ainoa digitekniikan varjopuoli on sen haavoittuvaisuus.

”Olin joskus ammoin Tavastialla keikalla, kun siellä oli vielä Midaksen analogipöytä. Juuri ennen keikkaa alkunauhan aikana sen päälle kaatui kaljaa ja viisi ekaa kanavaa menivät pimeiksi. Intro oli onneksi sen verran pitkä, että kanaviin tulevat inputit ehdittiin patchaamaan pöydän toiseen päähän. Sitten vain äkkiä katsoin samat säädöt eikä kukaan tajunnut mitään. Jos digitiskille olisi käynyt niin, se olisi mennyt kokonaan pimeäksi ja keikka olisi ollut siinä.”

Talonmiehen normipäivä Suisto-klubilla alkaa iltakuudelta soundcheckissä. Joskus bändejä on yksi, joskus useampi. Isommat bändit voivat tuoda mukanaan oman miksaajan, mutta Kurki miksaa arvionsa mukaan ”ehkä 94–96 prosenttia” kaikista keikoista. Soundcheckin jälkeen on usein aikaa käydä kotona Turengissa syömässä ennen illan keikkaa.

”Ellei ole jotain tosi outoa kokoonpanoa, teen täällä tsekit yleensä todella nopeasti. Ihan vain sen takia, että kun tässä baarissa keikkoja on jo se paritonnia täynnä, alkaa vähitellen tietää, miten päin näppylät vääntyy.”

Kahdeksassa vuodessa voisi jo kyllästyä työhönsä, mutta Kurki vakuuttaa, ettei niin ole päässyt käymään. Suisto-klubin ohjelmisto on niin vaihtelevaa, että kun yhtenä iltana saattaa olla nukketeatteria ja toisena mongolialaista kurkkulaulua, mielenkiinto pysyy väkisinkin yllä.

”Täällä on musaa laidasta laitaan. Sanoisin jopa, että tämä on genrevapaa baari, mutta humppaa, karaokea ja strippausta ei ole vielä ollut. Humppa vielä menee, mutta sitten kun alkaa tulla karaokea ja strippausta, vaihdan duunia. Eli tulen tänne asiakkaaksi!” Kurki naurahtaa.

Vaikka Kurki ehti tehdä livemiksaajan töitä kymmenkunta vuotta ennen Suisto-klubin pestiä, hän on mielestään toden teolla oppinut hommansa vasta nykyisessä työssään. Juuri sen vuoksi, että kun paikalle pamahtaa mongolialainen kurkkulaulaja tai jousikvartetti taustanauhan kanssa, on vain otettava homma haltuun, vaikkei olisi ennen tehnyt mitään vastaavaa.

”Täällä suurin oivallukseni miksaamisessa on ollut se, että aina ei tarvitse miksata. Jos kaikki on kunnossa, ei tarvitse koskea kuin kahteen nappulaan.”

Mitkä ne kaksi nappulaa ovat?

”Gain ja high pass -filtteri. Parhaimmillaan täällä on ollut mahdollista mennä kaikki kanava-eq:t suorana ja ottaa master-eq pois käytöstä. Sitten vain katsoo gainista kanavan tason ja ottaa high pass -filtterillä alapäästä turhat mikin vuodot pois. Siis täydellisessä tapauksessa. Nappulathan ovat vain sitä varten, että korjataan paskoja pois”, Kurki sanoo ja lisää: ”Toki tämäkin on genrepoliittinen kysymys.”

Kun lavalla soitettavat musiikkityylit vaihtuvat laidasta laitaan, miksaajan täytyy myös ymmärtää, millaiseen lopputulokseen missäkin genressä pyritään. Heavybändillä bassorumpujen napsun pitää kuulua päällimmäisenä, kun taas jazztriossa samanlainen soundimaailma pilaisi kaiken.

”Omassa miksaamisessani pidän balanssintajua kaikkein tärkeimpänä. En niinkään sounditajua vaan balanssintajua. Täytyy osata kuunnella koko bändiä ja ymmärtää, mikä on eri soitinten rooli erityylisessä musiikissa. Ei siitä soundin ymmärtämisestäkään tietysti haittaa ole.”

Balanssista puhuttaessa törmätään taas siihen, mikä on usein ongelmana varsinkin pienemmillä klubeilla. Jos joku bändistä soittaa lavalla liian lujaa, miksaajan on mahdoton peittää vaikkapa kovakätisen rumpalin tai vahvistintaan luukuttavan kitaristin meteliä ja taikoa PA:sta soundia kuntoon. Silloin on melkein sama, vaikka lähtisi ulos tupakalle keikan ajaksi. Itse asiassa kerran Kurki onkin tehnyt niin. Eräs ruotsalainen stonerbändi sai soittaa keikkansa ilman miksaajaa.

”Sillä kitaristijätkällä oli tuolla lavalla kaksi Marshallin tuplaläjää, joiden piti tietysti olla suoraan yleisöön päin. Yritin ehdottaa, että ne laitettaisiin lavan sivuun, mutta ei käynyt. Se kitara tuli niin lujaa, että mulla oli työ ja tuska saada rumpuja kuulumaan sen alta”, Kurki kertoo.

Miksatessaan Kurki ei koskaan käytä korvatulppia. Vaikka väitetään, että jotkin tulpat vaimentavat ääntä tasaisesti kaikilla taajuusalueilla, hänestä sellaisia tulppia ei ole tehtykään, jotka eivät vääristäisi kuulokuvaa. Kun ruotsalaiskitaristi ei suostunut laskemaan volyymiä ja äänenpaine alkoi nousta 115 desibeliin, Kurki nosti kädet pystyyn ja sanoi, ettei enää voi olla salissa.

”Yritin vain sanoa, että huomaatko, tää baari on aika pieni, et voi vetää festarivolumella. Voinpas, se sanoi. No, mä olen palveluammatissa ja annoin bändin toteuttaa itseään. En mä voinut tehdä siellä PA:lla enää mitään. Lähdin ulos, eivätkä ne siitä suuttuneet. Ei siellä kyllä kovin moni yleisöstäkään pystynyt olemaan.”

Kolme neuvoa aloitteleville miksaajille

1. ”Muista, kelle tätä työtä teet. Et itsellesi vaan bändille ja yleisölle. Jos bändillä ei ole kivaa lavalla, yleisölläkään ei ole kivaa kuunnella heitä. Jos ei tätä tee positiivisuuden kautta, ei kannata lähteä alalle. Kun vittuuntuu itse, kaikki muutkin vittuuntuvat, kellään ei ole kivaa ja lopulta keikkakin menee päin vittua. Yhdessä näitä hommia tehdään, ja kaikkien ainoa tavoite on, että keikka olisi mahdollisimman dimangia.”

2. ”Balanssintaju on miksaajan tärkein ominaisuus. Keskity ensin soitinten väliseen balanssiin äläkä yksittäisiin soundeihin. Voit kuunnella levyjä ja miettiä, miten samankaltaisen balanssin voisi livenä toteuttaa. Sitä kautta oppii myös ymmärtämään, että eri genreissä soitinten välinen balanssi on erilainen. Hevissä basari voi olla pääosassa, jazzissa ei.”

3. ”Tässä hommassa ei ole ikinä valmis. Jos koet, ettet enää opi joka päivä jotain uutta, vaihda alaa. Älä ikinä luule osaavasi miksata täydellisesti. Pidä silmät ja korvat auki.”

Kirjoittanut Janne Flinkkilä
Kuvat Ville Malja

Lue lisää

Talonmiehet Rytmimanuaalissa

Jätä kommentti