Vipuvoimaa

Talonmiehet: Anni-Sofia Annala / Elmun baari

Keikkapaikkojen vakituisia tekniikkavastaavia esittelevä sarja saapuu kuudenteen ja viimeiseen osaansa. Elmun baarin Anni-Sofia Annala on elävä esimerkki siitä, että talonmiehen pesti ei katso sukupuolta.

Alkusyksystä 2015 Anni-Sofia Annala säikähti. Vasemmassa korvassa alkoi kuulua outoa särinää. Välillä se kuulosti siltä kuin kaiuttimesta olisi revennyt kartio, välillä siltä, että signaalitien varrella olisi mystinen kontaktihäiriö.

Annala miksasi työkseen bändejä Helsingissä Elmun baarissa, Nosturin alakerrassa. Toisinaan hän teki työvuoroja yläkerran ison salin puolella. Mitä kovempi meteli, sitä enemmän vasemmassa korvassa särisi. Lopulta pieni puheensorinakin meni niin puuroksi, ettei sanoista saanut enää selvää.

Lääkäri epäili jonkinlaista tulehdusta ja määräsi antibioottikuurin. Annala yritti selittää ammattiaan: ilman toimivaa kuuloaistia hän on työkyvytön. Seuraavakin lääkäri kirjoitti antibioottireseptin, mutta vaiva vain paheni.

Annala joutui siirtymään miksauspöydän äärestä baaritiskin taakse. Kyypparinhommia tehdessään hän kävi erilaisia vaihtoehtoja läpi: jos ääniteknikon ura olisi tässä, mitä hän tekisi loppuelämänsä?

Vasta kolmas lääkäri otti oireet vakavasti. Hän ymmärsi, että Annalan koko ammatti oli vaakalaudalla. Lääkäri syynäsi kaiken mahdollisen: teki kuulotestin ja tutki, ettei kuulohermoissa ole kasvaimia. Lopulta hän tiiraili vielä stetoskoopilla korvakäytävään ja teki erikoisen löydön:  tärykalvon takana näkyi jotain sinistä.

Jos lapsella on toistuvia korvatulehduksia, hänelle voidaan laittaa tympanostomiaputki. Se on rutiinitoimenpide, joka tehdään Suomessa noin joka kymmenennelle pienelle lapselle. Tärykalvon läpi puhkaistaan pieni reikä, jonka läpi viedään useimmiten pehmeästä silikonimuovista valmistettu putkenpätkä. Yksinkertaistettuna se antaa välikorvan hengittää, jolloin tulehdus paranee.

Annalan tärykalvon takana näkynyt sininen klöntti oli tuollainen putkenpätkä. Pikkutyttönä hänen korvansa oli putkitettu, mutta jostain syystä putkea ei ollut koskaan otettu pois. Se oli tipahtanut tärykalvon toiselle puolelle välikorvaan, ja tärykalvo oli kasvanut umpeen. Putkenpätkä oli muhinut korvassa parikymmentä vuotta, ja liikahtanut niin, että se alkoi resonoida tärykalvoa vasten.

Elokuussa 2016 Annala vietiin leikkauspöydälle, tärykalvo avattiin ja putki saatiin ulos korvasta. Toipuminen kesti aikansa. Kun tärykalvo kasvoi vähitellen uudestaan umpeen, korva saattoi ulista ja äännellä miten sattuu. Annala halusi jo kuumeisesti palata miksauspöydän taakse. Kun oli ehtinyt tehdä ravintolatyötä vuoden verran, oman alan töihin alkoi olla aivan uudenlainen polte.

Nykyisin Annalan kuulo on palannut entiselleen. Enää ei tarvitse miettiä vaihtoehtoisia uravalintoja. Tosin ensimmäisenä keikkailtana otettiin heti luulot pois: vastassa oli livemiksaajan painajainen.

”Kun palasin töihin leikkauksen jälkeen, ekana iltana Elmun baariin tuli keikalle eteläamerikkalainen metallibändi, jossa oli kaksi säkkipilliä. Inhoan sitä soitinta”, Annala sanoo ja nauraa.

Ennen leikkausta tehdyssä tutkimuksessa terveen korvan kuulokäyrästä paljastui jo merkkejä viiden vuoden melurasituksesta. Vaikka Annala on vasta 24-vuotias, kuulotestissä näkyi jopa 6–8 desibelin pudotus 800 hertsin paikkeilla. Nykyisin hän varjelee tärkeimpiä työvälineitään eli korviaan sitäkin huolellisemmin ja käyttää tulppia aina kun ympärillä on vähänkin melua. Miksatessa se ei ole mahdollista, mutta esimerkiksi yläkerran baarivuoroja Annala tekee tiskillä, jonka takana on pienin meteli.

Keski-Pohjanmaalta, Kannuksen pikkukaupungista kotoisin oleva Annala muistelee, että hänen intonsa musiikkiin syttyi jo lapsuudessa. Alakouluikäisenä hän päätyi pianotunneille. Soitinvalintaan oli käytännön syy.

”Olisin halunnut soittaa viulua, mutta eihän sellaisella pikkupaikkakunnalla ollut muita vaihtoehtoja kuin pianotunnit ja kuoro.”

Teininä Annala kokeili bändeissäkin soittamista, mutta se harrastus on jäänyt taakse. Toisinaan hän äänittelee kotonaan omaksi huvikseen biisinpätkiä, joita ei ole tarkoituskaan julkaista. Lähinnä se on hauskaa vapaa-ajan puuhastelua ja studiotekniikalla leikkimistä.

Peruskoulun jälkeen Annala ajatteli, että hän haluaisi päästä työskentelemään äänitysstudioon. Niinpä hän haki Ylivieskan ammattiopiston media-assistenttilinjalle. Kolmivuotinen koulu sisälsi sekä studio- että livetyöskentelyn opiskelemista.

”Siellä oli vuoden perusopintojen jälkeen yksi vuosi studiota ja yksi liveä. Koulussa mun mieli muuttui. Ei mulla kestäneet hermot hinkata yhtä biisiä monta viikkoa. Tajusin, että on paljon kivempaa, kun homma on yhdessä illassa ohi”, Annala naurahtaa.

Kesäkuun alussa 2011 Annala tuli ensimmäistä kertaa elämässään Helsinkiin. Hänen sen ajan lempibändinsä August Burns Red oli Nosturissa keikalla. Juuri 18 vuotta täyttänyt Annala sai idean: entä jos hän hakisikin työharjoitteluun Nosturiin?

Papereita tällä alalla ei kysellä vaan kaikki hoituu suhteilla.

”Mä pääsin Elmulle harjoitteluun, ja sillä tiellä ollaan. Siitä on nyt kuusi vuotta. Mun kaikki säästöt menivät siihen, että sain vuokrattua täältä kämpän harjoittelun ajaksi, mutta nyt voi sanoa, että kyllä se kannatti.”

Nosturin teknikot Glen Loit ja Uula Korhonen huomasivat, että Annalalla on kiinnostusta alalle ja vahva halu oppia uutta. He jakoivat nuorelle harjoittelijalle omia kokemuksiaan ja antoivat vähitellen lisää vastuuta. Kolmanneksi oppi-isäkseen Annala nimeää Aksu Rönkön, joka kiertää nykyisin Nightwishin monitorimiksaajana ja tekee televisiokeikkoja.

”Aksu opetti mulle sellaista jämäkkyyttä, että työt tehdään kunnolla ja siististi. Piuhaa ei vedetä lavan poikki miten tahansa vaan se tehdään nätisti. Jokainen keikka pitää aina tehdä niin kuin se kuvattaisiin telkkariin.”

Harjoittelujakson jälkeen Annala kävi tekemässä opinnäytetyönsä loppuun, mutta kesällä 2012 hän palasi Helsinkiin. Nykyinen Elmun baari tunnettiin silloin vielä Alakerta-nimellä. Aiempi talonmies Raimo Pesonen halusi vetäytyä musiikkialan töistä ja keskittyä kirjailijanuraansa. Annala peri Pesosen paikan Alakerran pääteknikkona. Tuolloin hän oli vasta 19-vuotias.

”Siitä eteenpäin mä miksasin oikeastaan kaikki Alakerran keikat. Alkuun mua jännitti turhaankin, mutta parhaiten asiat oppii käytännössä. Mitä enemmän tekee, sitä nopeammaksi tulee, kun kuulo ja tekniikka harjaantuu.”

Kesällä 2014 Alakerta muuttui Elmun baariksi. Myös tekniikka uusittiin. Nykyisin PA on käytännössä sama kuin yläkerrassa, mutta vain puolet pienempi.

”Alakerran aikaan toisella puolella saattoi olla Behringerin ja toisella puolella Ohmin kaappi. Ne sitten kuulostivat, miltä kuulostivat. Toisaalta kun oppi pärjäämään niillä paskoilla kamoilla, sen jälkeen kaikki tuntuu helpolta. Nythän täällä tekniikka on ihan priimaa.”

Annala on esimerkki siitä, että opiskelusta on hyötyä, jos on itse aktiivinen. Hän ei olisi tässä, ellei olisi rohkeasti hakenut harjoittelupaikkaa. Eikä häntä olisi pestattu töihin, ellei hän olisi joka päivä kehittänyt ammattitaitoaan omaksumalla kokeneempien kollegojen oppeja.

”Papereita tällä alalla ei kysellä vaan kaikki hoituu suhteilla. Esimerkiksi Aksu suositteli mua Akun tehtaalle ja otti mut mukaan tiimiinsä niiden festarikeikoille. Nyt olen itse jakanut oppeja eteenpäin uusille Elmun harkkareille. Jotkut heistä ovat olleet mua kymmenen vuotta vanhempia, mikä on aika hassua.”

Tälle juttusarjalle nimensä antanut talonmies-termikin todistaa, että musiikkialalla eletään yhä sukupuoliroolien vankina. Kun bändi saapuu keikkapaikalle, oletuksena on, että heidät ottaa vastaan  pitkätukkainen äijänköriläs. Jos vastassa onkin nuori nainen, monelta menee pasmat sekaisin.

Pahimmillaan ennakkoluulot nousevat pintaan ylenkatsovana tytöttelynä.

Ennen otin tytöttelyistä enemmän itseeni, mutta enää mä en välitä. Paras keino on sanoa vain takaisin, että poika on nyt hiljaa, ottaa sen kitaran käteen ja soittaa.

”Varsinkin alkuaikoina oli tosi tympeää, kun joku tuli selittämään, että tähän pitää laittaa sellainen DI-boksi, tiedätkös mikä se on”, Annala sanoo.

Alkuun töihin meneminen saattoi jopa pelottaa. Annala tiesi, että hänen ammattitaitonsa kyseenalaistettaisiin melkeinpä joka ilta. Tuntui, että hänen kohdallaan rima oli nostettu paljon korkeammalle kuin muilla. Muille annettiin työrauha, mutta hänen piti aina todistaa osaamisensa.

Aina asiakkaatkaan eivät anna työrauhaa. Kesken keikan tullaan ihmettelemään, että mitä, onko täällä oikeasti tyttö miksaamassa, onpas erikoista. Annala nauraa, että pari kertaa on tultu esittämään jopa biisitoiveita, kun joku on erehtynyt luulemaan häntä illan DJ:ksi.

”Ennen otin tytöttelyistä enemmän itseeni, mutta enää mä en välitä. Paras keino on sanoa vain takaisin, että poika on nyt hiljaa, ottaa sen kitaran käteen ja soittaa.”

Vuosien varrella myös itseluottamus on vahvistunut. Kun tietää itse hallitsevansa ammattimaisesti tilanteen kuin tilanteen, muiden arvostelevat asenteet voi jättää omaan arvoonsa.

”Usein mä vain ignooraan kaikki vittuilut. Ajattelen vain itsekseni, että mä teen nämä työt, jotka osaan, ja katsotaan kohta, onko valittamista. Yleensä ne, jotka ovat alkuillasta aukoneet päätään, ovat tulleet loppuillasta kiittelemään, että enpä olisi uskonut.”

Joihinkin bändeihin Annalan ammattitaito on tehnyt niin suuren vaikutuksen, että häntä on keikan jälkeen pyydetty livemiksaajaksi muillekin keikoille. Viimeksi tällainen työtarjous tuli Rotten Soundilta.

”Olen nyt käynyt tekemässä yhden keikan niiden kanssa, ja kesällä on muutama lisää. Niistä mä odotan kaikkein eniten Tuska-festaria. En ole ikinä vetänyt niin isolla venuella.”

Nosturista on kuuden vuoden aikana tullut Annalalle toinen koti. Se on kenties kliseisesti todettu, mutta Annala muistuttaa, että koska hän tuli taloon jo 18-vuotiaana, täällä ja näiden ihmisten ympärillä hän on kirjaimellisesti kasvanut aikuiseksi.

Lähivuosina Nosturi puretaan Telakkarannan uuden asuinalueen tieltä. Elmu haaveili uudesta 3 000 hengen keikkapaikasta viereisessä Konepajahallissa. Lopulta Helsingin kaupunki päätyi osoittamaan uudet tilat Flow- ja Tuska-festivaaleista tutusta Suvilahdesta. Muuton ajankohta on vielä avoin.

Annala on ollut nyt viisi vuotta vakituisena ääniteknikkona Elmun baarissa. Missä hän näkee itsensä seuraavien viiden vuoden päästä?

”Ainakin tämä talo on matalana. Ehkä olen sitten Suvilahdessa, jos se toteutuu siihen mennessä.”

Ennustamista vaikeuttaa koko livekulttuurin murros, jota Annalakin on aitiopaikalta todistanut. Hänen mukaansa viidessä vuodessa on tapahtunut iso muutos. Perinteisten kitarabändien ja esimerkiksi metallimusiikin suosio on hiipunut. Uusi sukupolvi haluaa jotain muuta.

”Kun aloitin täällä, Cannibal Corpsen tapaiset bändit myivät päivässä loppuun. Nyt ne myyvät hädin tuskin parisataa lippua. Se, mikä vetää keikoille jengiä, on mennyt enemmän DJ- ja räppipohjaiseksi.”

Vaikka tulevaisuus on epävarma, tällä hetkellä Annala viihtyy työpaikallaan. Ensinnäkin työ on monipuolista jo siitä lähtien, että talon sisällä on useita keikkapaikkoja. Kun Elmun baarin lava pystytetään Nosturin aulaan, sali vetää yli 200 henkeä. Joskus lava on baarin puolella, ja kesäisin terassille rakennetaan ulkolava.

Sitten on vielä Nosturin yläkerran pääsali, jonka kapasiteetti on 800 henkeä. Siellä Annala on useimmiten monitorimiksaajana. Elmun baarin puolella ei ole erillistä monitorimiksaajaa vaan salimiksaaja on vastuussa myös lavakuuntelusta.

Monipuolisuutta tuo sekin, että Elmun baarissa on digimikseri, kun taas yläkerrassa saliääni tehdään Midaksen Heritage-sarjan analogipöydällä. Annala sanoo, että hän on digisukupolven kasvatti, mutta on toki miksannut keikkoja analogipöydälläkin.

”Samalla laillahan ne toimivat, mutta digitiski antaa niin paljon enemmän mahdollisuuksia. Jos on esimerkiksi huonosti viritetyt rummut, sitä voi yrittää pelastaa tunkemalla geittejä vaikka joka kanavaan.”

Valohommat Annala jättää suosiolla ammattilaisille.

”En mä ymmärrä niistä mitään. Osaan laittaa valopöydän päälle ja tiedän, missä on sulakkeet, mutta siihen se jääkin”, hän sanoo ja nauraa.

Jokaisessa Talonmiehet-sarjan jaksossa on kysytty vinkkejä, miten bändin kannattaa – ja ennen kaikkea ei kannata – keikkapaikalla toimia. Annalan toiveet kuulostavat tutuilta: aivan ensimmäisenä kannattaa huolehtia, että on keikkapaikalla ajoissa ja kaikki tarvittavat tavarat ovat mukana.

”Yksi nimeltä mainitsematon bändi on ollut täällä ainakin kolme kertaa keikalla, ja joka kerralla sen bändin rumpali on unohtanut jotain. Sitten kaikki joutuvat odottamaan ennen kuin päästään edes aloittamaan soundcheck.”

Tekniikkaraideri tai kanavalista kannattaa toimittaa hyvissä ajoin etukäteen, jotta teknikko tietää, mitä kaikkea bändi tarvitsee. Koska Elmun baariin haetaan aina mikrofonit yläkerrasta, soundcheckille varattua aikaa menee hukkaan, jos kesken kaiken joudutaan juoksemaan ylimääräisten mikkien perässä.

Sitten seuraa ehdoton käsky: kun soittimet on saatu lavalle ja teknikko aloittaa mikittämisen, kukaan ei soita yhtään mitään, ellei erikseen pyydetä. Joskus Annala on ollut lavalla ilman korvatulppia, kun joku on yhtäkkiä alkanut mäiskiä rumpuja. Se on paitsi epäkohteliasta ja epäammattimaista myös todella typerää: kuka haluaa tehdä illan miksaajasta puolikuuron jo ennen soundcheckiä?

”On ollut sellaisiakin sankareita, joille olen sanonut, että voitko odottaa hetken, mutta soitto on vain jatkunut. Silloin vain kävelen pois lavalta ja haen tulpat. Taas kerran se kaikki on tsekkiajasta pois.”

Soundcheckin aikanakin pätee yksinkertainen ohje: jokainen soittaa ainoastaan omalla vuorollaan. Kun miksaaja pyytää basistia soittamaan, kitaristi ei testaile samalla fuzzpedaalejaan. Annala naurahtaa, että hiljattain Femmagaalan soundcheckissä Teksti-TV 666:lle piti vähän opettaa käyttäytymissääntöjä.

”Mä tein niille monitorit, ja tsekin aikana kaikki sata kitaristia soittivat yhtä aikaa. Lopulta oli pakko sanoa, että nyt vittu jätkät oikeasti, yksi kerrallaan.”

Elmun baarissa tulee vastaan monenlaisia bändejä. Jos artisti tai genre on Annalalle täysin tuntematon, hän käy usein kuuntelemassa etukäteen, millaista soundia kukakin hakee. Hän sanoo, että eri musiikkigenrejen perusasiat kuuluvat toki miksaajan yleissivistykseen: esimerkiksi stoner-pörinässä bassoa pitää tulla niin, että tuntuu.

”Usein bändit antavat ohjeita, että tässä biisissä paljon kaikua ja tässä biisissä sitä sun tätä. Se on ihan hyvä, mutta kerran meinasi huvittaa, kun yksi bändi toi mulle parin biisin nuotit, joihin oli merkitty, mitä missäkin osassa pitäisi tehdä”, Annala kertoo ja nauraa.

”Teki mieli sanoa, että kannattaisi ehkä hankkia oma miksaaja, mutta nyökyttelin vain, että ookoo, hoituu!”

Kolme kivaa hommaa

1. ”On kiva päästä miksaamaan bändejä, joiden kanssa pääsee toteuttamaan omaa taiteellista näkemystään. Välillä on piristävää, kun on bändejä, joissa on muitakin soittimia kuin kaksi kitaraa, basso ja rummut. Esimerkiksi torvisektiot, viulut ja sellot. Itse diggailen stoneria, joten sellaistakin on aina kiva tehdä.”

2. ”Tammikuussa Demonic Death Judge oli täällä keikalla, ja yhtäkkiä huomasin, että vain jammailen, vaikka olisi pitänyt tehdä töitä. Ilmeisesti se meni mun osaltani aika nappiin, kun en kerrankin keskittynyt siihen, että olisi ollut jotain vialla! Yleensä olen tosi itsekriittinen. Aina voisi jotain olla paremmin.”

3. ”Joskus voisi olla kiva tehdä töitä jonkin hyvän bändin monitorimiksaajana. Tykkään tehdä monitoreja, koska se on vielä asiakaspalvelulähtöisempää kuin etupäässä työskentely. Koko hommassa on kyse pelkästään siitä, että ottaa huomioon bändin jäsenet ja heidän toiveensa. Monitorilandia on ihan oma maailmansa, jossa saa keskittyä rauhassa omaan duuniin.”

Lue lisää: Elmun baarin tekniikkalista

Kirjoittanut Janne Flinkkilä
Kuvat Ville Malja

Talonmiehet Rytmimanuaalissa

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn

Yksi kommentti artikkeliin ”Talonmiehet: Anni-Sofia Annala / Elmun baari

Jätä kommentti