Vipuvoimaa

Omakustanneäänitteen julkaiseminen

Haluaisitko julkaista esimerkiksi albumin, singlen tai EP:n? Oletko kuitenkin vailla julkaisijaa? Julkaisun voi tehdä halutessaan myös omakustanteisesti. Tässä artikkelissa käydään läpi omakustannejulkaisuun liittyviä käytännön asioita ja toimenpiteitä, joiden kanssa joutuu tekemisiin ennemmin tai myöhemmin äänitettä julkaistessa. Aiheesta löytyy hyvin tietoa … Lue lisää

Teosto ja Gramex musiikintekijälle

Teosto Mikäli säveltää, sanoittaa tai sovittaa musiikkia, on oman edun mukaista olla jonkin tekijänoikeusjärjestön asiakas. Tavallisimmin suomalaiset musiikintekijät ovat Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry:n asiakkaita. Asiakkaaksi Teostoon voi liittyä henkilö, jolla on vähintään yksi sävellys, sanoitus, sovitus tai käännös, jota on … Lue lisää

Keikkailu ja Teosto

Keikkailevan artistin, dj:n tai bändin kannattaa ilmoittaa Teostolle esityksistään. Teosto kohdentaa ilmoitusten avulla tilitykset niille musiikintekijöille, joiden musiikkia keikoilla on esitetty. Jos artisti on itse Teoston asiakas ja esittää omaa musiikkiaan, hänen kannattaa tehdä esitysilmoitukset saadakseen korvauksia oman musiikkinsa esittämisestä. … Lue lisää