Vipuvoimaa

Studioharrastukseni: Karri Kallio

Kirjoittanut Karri Kallio

Seuraavassa osiossa kerron hieman, miten oma harrastukseni on alkanut ja muuttunut vuosien varrella. Siinä sivussa kalustokin on kokenut melkoisia muutoksia. Tämän tarinan on tarkoitus toimia lähinnä kannustavana esimerkkinä ja havainnollistaa, kuinka pienestä voi lähteä liikkeelle.

Muiden nurkissa muiden laitteilla

Aivan ensimmäiset kosketukseni studiotyöskentelyyn olen saanut muistaakseni yläasteella musiikin valinnaiskurssilla nimeltään ”musiikkia tietokoneella”. Samoihin aikoihin kaverillani oli tietokoneellaan Sony Acid Pro -ohjelmiston varhainen versio, jolla pystyi kasailemaan musiikkia valmiista luupeista. Näiden luuppikokoelmien päälle sitten ääniteltiin etäisesti laulua ja räppäystä muistuttavia mölinöitä headsetin mikrofonilla, jota ei todellakaan ollut tehty äänityskäyttöön. Mukaan tuli sivujuonteena myös erilaisten tracker-ohjelmien kokeileminen musiikin tekemisessä. Harrastus jatkui satunnaisten muiden laitteilla tehtyjen äänityskokeilujen pohjalta lukioon asti. Lukioaikana perustimme kämppäkaverini kanssa bändin, jonka musiikkia piti tietysti saada sitten nauhalle. Taideteokset saatiin kuunneltavaan muotoon nauhoittamalla kitaraa ja bassoa suoraan multiefektipedaalista äänikorttiin kolkkojen midirumpujen päälle. Yritimme me niitä jotenkin miksatakin, varmaan lähinnä bassotaajuuksia korostamalla ja laittamalla kaikki kanavat lujalle.

Ensimmäinen oma kalusto

Sekalaiset äänityskokeilut herättivät kuitenkin kiinnostuksen oman musiikin äänittämiseen, jolloin ensimmäisen oman kaluston hankinta tuli ajankohtaiseksi. Kotona oli valmiiksi vanha jokseenkin toimiva tietokone, joten hankin siihen ulkoisen äänikortin USB-liitännällä. Äänikortin mukana tuli kevytversio Cubase-sekvensseristä sekä oma kitara- ja bassovahvistimia mallintava ohjelma. Kaiuttimina käytin aluksi alennusmyynnistä ostettua multimediakaiutinsettiä, johon kuului myös epämääräisesti humiseva bassokaiutin. Vaihtoehtoisesti saatoin käyttää kuunteluun myös nappikuulokkeita. Vaikka tällä laitteistolla kriittinen kuuntelu oli käytännössä mahdotonta, pystyin kuitenkin äänittelemään omia ideoitani tarvittaessa melko äänettömästi naapureita häiritsemättä. Kitarat ja bassot äänitin sekvensserin mukana tulleella rumpukoneella tekemieni rumpuraitojen päälle.

Nälkä kasvaa syödessä

Kun olin jonkin aikaa touhunnut ensimmäisellä kalustollani, huomasin viettäväni aina vain enemmän aikaa äänitysteni parissa. Samalla alkoi tuntua, että olisi mukava päivittää kalustoa ja erityisesti kaiutinosastoa. Kalustoni kokikin täydellisen muodonmuutoksen, sillä uusiin hankintoihin kuului muun muassa kaverini kasaama pöytämallinen tietokone runsailla tehoilla, 16-kanavainen mikserin mallinen FireWire-äänikortti, monitorikaiuttimet, puolisuljetut studiokuulokkeet, muutama dynaaminen mikrofoni sekä DI-boksi. Lukuisten kotiäänitysten jälkeen alkoi tuntua siltä, että voisin yrittää äänittää ja miksata uudelle Raatokuoppa- bändilleni EP-levyn omin voimin. Projekti tuntui etukäteen haastavalta, mutta bändin punk-henkisyys rohkaisi yrittämään, sillä ei ollut tarkoituskaan saada aikaan siloteltua jälkeä. Levy saatiin kuin saatiinkin kasaan viemällä koko kalusto soittimineen mökille. Mukaan saatiin lainattua kavereilta hieman lisää mikrofonikalustoa rumpuäänityksiä varten. Koko äänitys- ja miksausprosessi meni käytännössä täysin ”yritys ja erehdys” -metodin kautta oppiessa.  Ensimmäisen ”oikean” äänityksen tekeminen kokonaisen bändin kattauksella taisi kuitenkin sinetöidä sen, että jatkossakin kaikki ylimääräinen vapaa-aikani ja rahani tulisivat kulumaan äänitysten ja miksausten parissa. Samalla kalustolla tuli tehtyä myös toisen bändini MindMirrorin ensimmäinen single, joka puolestaan äänitettiin treenikämppäolosuhteissa.

Seuraavaksi halusin haastaa itseni kokeilemalla äänittää ja miksata muiden kuin omien bändieni tuotantoa. Ensimmäisten joukossa oli kavereideni bändin keikan moniraitaäänite Provinssirockista, jonka miksaaminen oli erinomaista harjoitusta työn studionauhoituksista poikkeavan luonteen vuoksi. Livenauhaa ei voi käsitellä rajattomasti, sillä soittimet vuotavat usein muihin mikrofoneihin, mikä puolestaan pakottaa välillä luoviin ratkaisuihin. Tässä vaiheessa plugari-valikoiman laajentaminen tuli todella tarpeeseen, joten rahaa tuli säästettyä muun muassa useampaan lisäkompressoriin ja -taajuuskorjaimeen.

Liikkuva kotistudio

Äänityssessioita alkoi jossain vaiheessa olla kalenterissa sen verran, että tuntui järkevältä päivittää kalustoa helpommin liikuteltavaan muotoon. Vanha mikserin mallinen äänikortti vaihtui räkkimalliseen kahdeksankanavaiseen hieman laadukkaammat etuasteet sisältävään FireWire-äänikorttiin, jota täydensin ADAT-väylään liitettävällä kahdeksan etuastetta sisältävällä lisäpalikalla. Halutessaan kokonaisuutta voi laajentaa edelleen 24 kanavaan asti ADAT-liitäntöjen avulla. Samaan räkkiin mahdutin myös uuden kuulokevahvistimen helpottamaan soittajien kuulokemonitoroinnin järjestämistä. Lisäksi pöytäkonetta täydentämään tuli tehokas kannettava tietokone 64-bittisellä käyttöjärjestelmällä. Vanhojen studiokuulokkeiden kaveriksi tuli hankittua myös uudet huippulaadukkaat täysin avoimet kuulokkeet miksauskäyttöön. Nykyisessä asunnossani olen päätynyt olosuhteiden pakosta miksaamaan pääasiassa kuulokkeilla, jolloin tarkka ja neutraali taajuusvaste sekä kuulokkeiden istuvuus nousevat erittäin merkittäviksi tekijöiksi. Mikrofonivalikoimani on myös pikkuhiljaa laajentunut, mutta hyvin vaatimattomalla valikoimalla olen edelleenkin pärjännyt. Suurimassa osassa sessioita on tosin ollut yksi tai useampi mikrofoni lainassa tai vuokralla jostakin.

Kuten tähän mennessä on selvinnyt, oma kalustoni ei ole vieläkään millään tavalla vaikuttava. Se on itse asiassa jopa melko suppea, mutta kaikki laitteet ja ohjelmistot on hankittu perustellun tarpeen mukaan. Käytännössä koskaan ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa kokisin laitteiston tai ohjelmiston varsinaisesti rajoittavan sitä, kuinka hyvän lopputuloksen voisin saavuttaa. Kyse on aina ennemminkin siitä, mihin omat taitoni riittävät. Toki hyvät välineet ovat avuksi, mutta olen aina pitänyt sanonnasta: ”jokainen laite on parhaimmillaankin vain yhtä hyvä kuin sen käyttäjä”. Nykyään teen sessioita myös ”oikeissa” studioissa, mutta oman kaluston pakkaamisessa autoon ja äänityssession pystyttämisessä mökille tai treenikämpälle on edelleen omanlaistaan taikaa.

Äänitysten ja miksausten tekeminen on ollut itselleni hyvin palkitsevaa jo kunkin äänitteen tekohetkellä, mutta erityisesti pidemmällä aikavälillä. Omien taitojen kehitystä on mukava seurata kuuntelemalla vanhoja ja uusia tuotantoja rinnakkain. Oma filosofiani on, että mitä enemmän tekee, sitä paremmat edellytykset taidoilla on kehittyä. Erityisen tärkeää on mielestäni myös hankkia tietoa mahdollisimman paljon useista eri lähteistä, jotta omat työskentelytavat jalostuisivat jatkuvasti.

Jotta omasta materiaalista saa tehtyä kätevästi demonauhoja vähintäänkin esituotantotarkoituksiin ja miksei myös julkaistavaksi asti, on bändien hyödyllistä opetella erityisesti äänitystekniikoita. Perustietämys äänitetuotannosta ei ole koskaan ainakaan haitaksi, vaikka päätyisikin käyttämään studioiden ja/tai ulkopuolisten henkilöiden palveluita julkaistavan materiaalin tekemiseen.

Loppusanat

Tätä kirjoittaessa on helppo myöntää hurahtaneeni studiotyöskentelyyn pahemman kerran. Pyrin tekemään äänityksiä ja miksauksia niin paljon kuin suinkin mahdollista sekä omille että muiden bändeille. Tavoitteenani on tehdä rakkaasta harrastuksesta vielä jonain päivänä elinkeino. Vaikka näin ei kävisikään, tulen varmasti nauttimaan äänittämisestä ja miksaamisesta myös harrastuspohjalta. Toivon, että sinäkin löydät juuri sen itsellesi sopivan tavan toteuttaa itseäsi äänen parissa.

Jätä kommentti