Vipuvoimaa

Sanoittaminen: ideasta tekstiksi

Miten päästä kirjoittamisen alkuun? Entä sitten, kun ei vain tunnu pääsevän eteenpäin? Kuinka löytää näkökulma ja rajata se? Kuka teksteissä puhuu ja kenelle?

Näiden kysymysten kanssa varmasti jokainen sanoittaja on painiskellut.

Deadline on paras muusa

Usein sanoittamisessa vaikeinta on alkuun pääseminen. Jokaisella on tähän omat metodinsa. Jotkut kirjoittavat jatkuvasti, joidenkuiden luovuus tulee puuskissa. Toiset odottavat inspiraatiota ennen kuin alkavat kirjoittaa. Toiset taas uskovat siihen, että luovuus ruokkii itse itseään: sanat kyllä alkavat ennemmin tai myöhemmin virrata, kun ryhtyy kirjoittamaan vaikka väkisin.

Saara Törmä kirjoittaa sanoituksia ammatikseen. Hänen tekstejään ovat laulaneet muun muassa Janna, Jesse Kaikuranta, Kaija Koo, Laura Närhi, Pete Parkkonen, Robin, Antti Tuisku, Lauri Tähkä ja Katri Ylander.

Käytännössä Törmä tekee kaikki tekstinsä tilaustyönä. Siksi hänen on yksinkertaisesti pakko saada aikaiseksi valmista jälkeä sovittuun deadlineen mennessä.

”Deadline on minulle paras muusa. Kun töitä tekee itsekseen, on todella tärkeää, että saa ulkopuolelta annetun aikataulun. Jos sanotaan, että tee sitten, kun tulee se fiilis, ei sitä fiilistä tule koskaan. Kyllä minä keksin kotona loputtomasti imuroitavaa ja muita korviketoimintoja.”

”Olen vain hyväksynyt sen, ettei minulla ole mitään sisäistä pakkoa kirjoittaa. Rakastan kyllä sitä hetkeä, kun tekstin saa valmiiksi, mutta ei se työskentely itsessään ole mitenkään ihanaa. Se on vain työtä.”

Iskelmäsanoittaja Vexi Salmi on sanonut saman. Parhaita esimerkkejä on hänen Pepe Willbergille vuonna 1973 sanoittamansa Aamu-kappale.

Pepe Willbergin piti osallistua Syksyn sävel -kilpailuun. Laulun taustat oli jo äänitetty, ja deadline kilpailukasetin lähettämiselle oli seuraavana päivänä. Salmi oli lykännyt tekstin kirjoittamista viimeiseen asti eikä saanut illallakaan mitään aikaan. Seuraavana aamuna hän raahautui kukonlaulun aikaan kirjoituskoneensa ääreen, jotta ehtisi kirjoittaa kilpailusävelmän sanoituksen.

Salmi tuijotti tyhjää paperia ilman ainuttakaan ideaa ja manasi, miksei hommaa voinut hoitaa aikaisemmin kuin viimeisenä aamuna. Yhtäkkiä hän äkkäsi, että siinähän se aihe tuli: aamu. Tekstiä alkoi syntyä: ”Kun silmäni mä auki saan” ja niin edelleen. Willberg sai sanat studiossa eteensä. Tuloksena oli klassikkokappale, joka elää vieläkin.

”Ei ole yksinkertaisempaa ideaa kuin aamu aamulla. Vastaavia esimerkkejä on useita. Itsestään saa irti enemmän, kun ei vain voi jättää jotain tekemättä.”

Kääri hihat ja ryhdy töihin

Saara Törmä sanoo monesti miettivänsä sanoituksen aihetta ja kuvastoa useita päiviä ennen kuin hän alkaa kirjoittaa. Varsinainen kirjoitusprosessi voi olla nopea, mutta ajattelutyö sitä ennen saattaa kestää kauan.

Kun kynän ottaa käteen, tärkeintä on Törmän mukaan määrätietoinen asenne. Jos alkaa kirjoittaa sillä ajatuksella, ettei tiedä tuleeko tästä nyt mitään, harvoin siitä valmista jälkeä syntyykään.

”Luotan siihen, että jos vain jaksan tarpeeksi, lopulta onnistun. Se täytyy vain päättää. Useimmiten niin käykin. Vaikka tulisi seinä vastaan, ei saa heti luovuttaa. Pitää vain vähän odotella.”

Lukkojen avaamisessa voi auttaa myös se, että kirjoittamisessa vaihtelu kirjaimellisesti virkistää.

”Välillä vaihdan paikkaa tai työskentelen eri asennoissa. Kirjoitan välillä koneella ja välillä käsin. Se aktivoi eri aivoalueita.”

Monella lauluntekijällä kirjoittamisesta on tullut vuosien varrella järjestelmällisempää ja määrätietoisempaa. Uran alussa saattoi luottaa inspiraatioon. Kokemus on osoittanut, että jos haluaa saada jotain aikaan, täytyy tehdä vain raakaa työtä.

Esimerkiksi Kauko Röyhkä lähtee nykyisin aina aamuisin työhuoneelle kirjoittamaan, oli aiheita tai ei. Myös Nick Cave käyttää samaa metodia: hän työskentelee toimistoaikoina, säntillisesti kuin virkamies.

Cave on kertonut Billboard-lehden haastattelussa, miten työtapojen vaihteleminen on vaikuttanut hänen teksteihinsä. Vuonna 2003 hän julkaisi Nocturama-albumin. Se sai kenties huonoimman vastaanoton hänen 2000-luvun levyistään. Se oli ainoa albumi, jonka sanoitukset hän oli kirjoittanut pääasiassa tietokoneella.

”Ongelmani tietokoneella työskennellessä on delete-nappi. Jos katson jotain tekstiäni huonona päivänä, voin deletoida sen. Tein sitä paljon Nocturama-levyllä. Menetin paljon informaatiota ja monta vaihtoehtoista säkeistöä vain siksi, että minulla oli ollut huono päivä.”

Cave tajusi, ettei tietokoneella kirjoittaminen sovi hänelle, ja palasi käyttämään vanhaa kunnon kirjoituskonetta. Tarinan opetus: etsi työtapa, joka sopii sinulle parhaiten. Älä kuitenkaan pelkää haastaa itseäsi kokeilemalla uusia metodeja. Jos ne eivät toimi, voit aina palata vanhaan.

Luo raamit ja pysy niissä

Kun aihe tekstiin on löytynyt, seuraava askel on päättää, mitä siitä haluaa kertoa ja mitä jättää kertomatta. Kokeneemmilla kirjoittajille se voi tapahtua intuitiivisesti, mutta aiheen rajaamisesta on hyvä välillä muistuttaa itseään.

”Nuorena suurin virhe on, että kun alkaa oppia alaa, yrittää työntää kolmeen minuuttiin kaiken, minkä osaa. Silloin tuloksena on vain sekamelska. Laulu ei ole mikään työnäyte. Aivan kuten valokuvaamisessa, pitää osata nähdä kokonaisuus ja rajata se oikein”, Vexi Salmi sanoo.

Saara Törmä käyttää samasta asiasta omaa vertauskuvaansa.

”Ajattelen, että minulla on äärimmäisen ohut ontto neula, jolla pistän järkyttävän suureen lihakimpaleeseen ja vedän siitä todella tarkan otoksen. ‘Lihakimpale’ voi olla jokin universaali aihe, kuten rakkaus. Yritän saada siitä irti mahdollisimman tiiviin paketin. Se kertoo siitä lihakimpaleesta enemmän kuin jos siitä haroisi siivuja sieltä täältä.”

Jos mietit tekstejä, jotka ovat koskettaneet sinua kaikkein eniten, usein niissä on onnistuttu sanomaan asiat suoraan: ”Pieni ja hento ote – siinä kaikki” (Dave Lindholm).

Törmä kehottaa sanomaan asiat niin kuin ne ajattelee eikä yhtään monimutkaisemmin.

”Yrittäkää aina päästä asian ytimeen mahdollisimman puhtaasti ilman turhaa koristelua.”

Raamit kannattaa luoda myös kuvastolle, jota käyttää. Törmä on lukenut paljon aloittelevien kirjoittajien tekstejä. Niiden yleisin ongelma ei ole se, että aihe olisi huono, vaan kuvasto on liian levällään.

”Minulle näytetään paljon tekstejä, joiden ongelma ei ole se, että aihe olisi huono, vaan ne ovat liian levällään. Vaikka tarina olisi vähän hatarakin, ihmisten on helpompi päästä siihen sisään, jos se pysyy rajatulla alueella. Jos lauletaan kissoista, voi kertoa kissanpennuista ja kehräämisestä eikä kissoista, lampaista ja merivalaiden mylvinnästä. Olkoon kyseessä maatilakuvasto tai Amazonin sademetsäkuvasto, on tärkeää, että käytetyt kuvat ovat samasta paketista.”

Kuvaston käyttämisestä sanoittamisessa kerrotaan lisää kohdassa ”Kuvista sanoiksi”.

Kuka puhuu?

Juice Leskinen teki vuonna 1987 albumin nimeltä Minä. Myöhemmin hän on kertonut, että sen sanoitukset olivat sisäänpäinkääntynyttä, avioeron jälkeistä itsetutkiskelua. Seuraavaa albumia tehdessä Leskinen oli rakastunut. Sen nimeksi tuli Sinä.

Olavi Uusivirta on tehnyt samankaltaisen tempun. Vuonna 2008 hän julkaisi Minä olen hullu -nimisen levyn. Seuraavalla albumilla (Preeria, 2010) hän halusi etäännyttää tekstejä itsestään. Kesken kirjoitusprosessia hän muutti kaikki minä-pronominit muotoon sinä, jotta sanoitukset kääntyisivät enemmän ulospäin.

Saara Törmä on huomannut kirjoittaneensa paljon tekstejä, joissa puhutaan toiselle. Usein hän kokeilee molempia vaihtoehtoja. Esimerkiksi Kaija Koon Kaunis rietas onnellinen -kappaleen hän kirjoitti ensin minä-muotoon.

”Kun vaihdoin kaiken sinä-muotoon, se tuntui heti paremmalta. Siitä tuli yhtäkkiä samaan aikaan sekä henkilökohtaisempi että yleisempi.”

Tekstiin vaikuttaa dramaattisesti se, missä persoonassa kertoja puhuu. Tee testi: ota mikä tahansa kappale ja vaihda siitä kaikki minämuotoiset ilmaisut sinämuotoisiin – tai päinvastoin. Mitä tapahtuu? Koko tekstin maailma muuttuu.

”Tahdot rakastella minua – tahdonko minä sinua?”

”Minä lähdin pois, sinä katselit parvekkeelta loittonevaa selkääni. Kiersin vesilammikot ja arvaat, etten murehdi tätä eroa.”

Nyt voit kokeilla samaa omiin teksteihisi. Jos olet ajautunut umpikujaan, tämä 180 asteen käännös voi auttaa löytämään tien ulos.

Pieni soittolista:
Whitney Houston: I Will Always Love You
Nick Cave and the Bad Seeds: Do You Love Me?
The Beatles: She Loves You
The Rolling Stones: We Love You
Grateful Dead: They Love Each Other

Persoona peliin

Kirjoittamisessa ja laululyriikassa törmää usein ristiriitaan: mitä henkilökohtaisempia tunteita tekstiin lataa, sitä universaalimmin siihen voi kuka tahansa samastua. Jos taas lähtökohtaisesti ajattelee kirjoittavansa kaikille, teksti ei välttämättä kosketa yhtään yksittäistä ihmistä.

Kirjailija Claes Andersson on kuvannut tätä oppaassaan Luova mieli – kirjoittamisen vimma ja vastus (Claes Andersson ja Kirjapaja Oy, 2002):

”Kirjallisuudessa ja etenkin runoudessa pätee paradoksi: silloin kun onnistun olemaan mahdollisimman paljon oma itseni, persoonallinen, yksityinen ja monipuolisesti avoin, teksti saa voimaa ja syvyyttä ja on muiden ihmisten jaettavissa. Kun taas tietoisesti pyrin suuntaamaan kirjoitukseni tietylle ryhmälle tai jos yritän sisällyttää siihen jotain aatteellista, poliittista tai uskonnollista sanomaa, tulee tekstistä usein lattea, yksitasoinen, tarkoitushakuinen ja kielteisellä tavalla ‘yksityinen’. Se ei saavuta eikä vakuuta ketään toista.”

Myöhemmin oppaassa hän palaa samaan aiheeseen:

”…hyvin henkilökohtainen ja ‘yksityinen’ kirja voi saavuttaa – paitsi suuren lukijakunnan ja taiteellisen menestyksen – myös odottamattomia yhteisöllisiä ja kollektiivisia merkityksiä. Yhteiskunnassa ja yhteisöjen elämässä voi syntyä mykkiä alueita, kiellettyjä mutta hyvin keskeisiä umpioita, joita kirja – romaani, näytelmä, runo – yhtäkkiä avaa.”

Henkilökohtaisilta kuulostavien tarinoiden kertominen ei ole helppoa. Vaikka ne olisivat mielikuvituksen tuotetta, kuulijat voivat samastaa minäkertojan laulajaan ja kuvitella, että tämä laulaa itsestään.

Mariska on kirjoittanut tekstejä sekä itselleen että muille. Hän on tottunut leikittelemään rooleilla.

”Jos minä-muodossa kertoo tarinaa tarpeeksi härskisti ja alkaa vaikkapa massamurhaajaksi, suurin osa ihmisistä kyllä ymmärtää, ettei silloin puhu totta. Toisaalta sitä voi käyttää ihan tietoisesti. Tekstillä pystyy muokkaamaan laulajan imagoa tosi paljon. On kiehtovaa kertoa kalavalheita ja manipuloida mielikuvia.”

Saara Törmä kertoo, että hänen on helppo kirjoittaa henkilökohtaisia tarinoita, koska hän antaa ne muiden laulettaviksi. Silloin ne ovat henkilökohtaisia, mutta saavat uuden tason laulajan omasta persoonasta.

”Olen huomannut, että mitä lähempänä laulajan elämä ja persoona on minua itseäni, sitä vaikeampi hänelle on kirjoittaa. Esimerkiksi naisille on usein vaikeampi tehdä tekstejä kuin miehille.”

Regina-yhtyeessä tunnetuksi tullut Iisa Pykäri on painiskellut saman ongelman kanssa. Nykyisin hän kirjoittaa tekstejä sekä sooloartistina itselleen että HMC Publishingin housewriterina muun muassa Paula Koivuniemelle, Laura Närhelle, Kaija Koolle ja Janna Hurmerinnalle.

”Olen kirjoittanut tekstejä milloin teinitähdille, milloin keski-ikäisille iskelmäartisteille. Se on samanlaista rooliin heittäytymistä kuin näyttelijällä: hyppään johonkin tilanteeseen toisen hahmon kengissä, elän sitä ja kirjoitan sen fiiliksen paperille.”

”Kun kirjoittaa muille, vapaus tulee juuri siitä, ettei tarvitse miettiä, liitetäänkö kaikki tekstissä sanotut asiat minun elämääni. Soololevylleni halusin kirjoittaa siitä, mitä aidosti sisältä tulee. Täytyi yrittää olla ajattelematta, että jos kertoo parisuhdetarinan, alkavatko muut miettiä, milloin se on minulle tapahtunut. Se oli vihollinen, jonka vangiksi yritin olla jäämättä.”

Jos ajatus henkilökohtaisen tekstin liittämisestä omaan elämään ahdistaa, edellisessä kappaleessa kerrottiin jo hyvä kikka. Aina voi kokeilla tekstin etäännyttämistä itsestään vaihtamalla persoonapronominia. Eikä kukaan kiellä leikittelemästä näkökulmalla miten tahansa: minäkertojaksi voi valita vaikka katulampun.

Kuvista sanoiksi

Jos sanoituksen ympärille onnistuu luomaan oman maailmansa, se voi kirjoittaa itse itsensä. Tässä viisi vinkkiä kokeneilta sanoittajilta.

1. Luo oma maailma ja sijoita henkilöt sinne

Nick Caven Red Right Hand on noussut hänen tunnetuimpien biisiensä joukkoon. Suurena syynä kappaleen vangitsevuuteen on sen sanoitus. Tarinan elokuvallisuus syntyy tarkasti piirretyistä yksityiskohdista.

Kappaleen nimi on lainattu John Miltonin runosta Paradise Lost. Koko sanoitus oli kovan työn takana: Cave loi ensin mielessään kuvitteellisen kaupungin, johon laulu sijoittui. Hän täytti kokonaisen muistikirjan piirtämällä karttoja ja luonnostelemalla kaupungin rakennuksia.

Lopulta juuri mikään muistikirjan sisällöstä ei päätynyt sellaisenaan laulun sanoituksiin, mutta pelkkä ajatusprosessi oli tehnyt tehtävänsä. Kun Cave oli luonut laulun maiseman, hänen oli helppo sijoittaa sinne tarinan päähenkilö ja kuvailla, mitä tämä näkee.

2. Älä kirjoita vaan maalaa

Tuhansia iskelmäsanoituksia tehnyt Vexi Salmi on usein sanonut, ettei hän kirjoita vaan maalaa.

”Teen sen itsesuggestion kautta. Loihdin kuvan silmieni eteen ja kuvaan, mitä näen. Usein ne ovat lapsuusmuistoja. Jos miljöönä on metsä, näen millainen se metsä on.”

Sanoittaja Saara Törmän piti kirjoittaa Jesse Kaikurannalle teksti. He tapasivat kerran. Kaikuranta kertoi tykkäävänsä Björkistä ja merimaisemasta. Törmä sai tehtäväänsä melkoisen abstraktit ainekset, mutta lopulta niistä syntyi hitiksi noussut Näytän sulle rannan.

”Alku tuntui tosi epämääräiseltä. Sitten aloin vain kirjoittaa jotain. Ajattelin koko ajan, että seison meidän mökkimme rantakalliolla. Niiden kauniiden kuvien kautta sain lopulta ängettyä mukaan tarinan, jossa pystyi tulkitsemaan Jessen elämää sanomatta mitään kovin suoraan. Se on erilainen teksti kuin useimmat muut, joita olen tehnyt. Sisällöltään se on melkein pelkkää metaforaa.”

3. Kuuntele muiden juttuja

Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta on klassikkokappale, jonka kuvastoa kerättiin paitsi keskustelemalla äidin kanssa myös uimahallin saunasta.

”Olin jutellut mutsini ja hänen ikäluokkansa ihmisten kanssa ja mietin, kuinka heidän elämänsä oli muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa. Lähtökohta oli keskellä korpea oleva mökki, jossa ei ollut sähköjä ja josta hiihdettiin aamuisin pimeässä seitsemän kilometriä metsän läpi kouluun. Kuvasin sitä järjettömän nopeaa muutosta agraari-Suomesta kaupunkilaiseen, digitaalisen vallankumouksen kynnyksellä olevaan Suomeen.”

”Siihen aikaan kävin uimassa Helsinginkadun Urheilutalolla. Saunassa oli aina vakiokööri, jotka pohtivat päivänpoliittisia kysymyksiä. Se oli lopullinen kimmoke biisin syntyyn. Kirjoitin sanat uimahallin kahviossa, menin himaan ja istuin pianon ääreen laulamaan sen tekstin ulos.”

4. Etsi laulutekstin maailma muista taiteenlajeista

Moni sanoittaja on etsinyt kuvastoa elokuvista ja taidenäyttelyistä. Esimerkiksi Aino Vennan Tin Roof -albumin kappale Sons of Nakhimov sai ideansa venäläiskadeteista kertovasta Nelli Palomäen valokuvasarjasta. Saman levyn Gravity-biisi sai kipinän yhdysvaltalaisen koomikon George Carlinin stand up -show’sta. Aino Venna sanoo, että hän työskentelee kuin journalisti: kerää taustamateriaalia ja tekee sen ympärille musiikin.

Saara Törmä on käyttänyt inspiraationlähteenä esimerkiksi kirjoja.

”Erään Jesse Kaikurannan sanoituksen tein niin, että luin Anna-Leena Härkösen romaanin, josta jäi mieleen tietty fiilis ja ydinajatus. Sen jälkeen aloin itse kirjoittaa tekstiä niiden ympärille. Käytin siis kirjaa lähinnä päästäkseni oikeaan tunnetilaan.”

5. Anna englanninkielisen kappaleen virittää fiilikseen

Jos Saara Törmälle tulee mieleen jokin aihe, hän voi kuunnella englanninkielisiä kappaleita, jotka kertovat samasta asiasta. Jos jokin sana tai lause herättää voimakkaita tunteita, hän miettii, miksi se kosketti ja miten saman asian voisi sanoa suomeksi.

Näin sai alkunsa esimerkiksi Jesse Kaikurannan kappale Vie mut kotiin. Törmä kirjoitti tekstin biisileirillä. Tavoitteena oli tehdä yhdessä päivässä koskettava biisi ajattelematta, kenen laulamaksi se päätyy. Törmä ja hänen säveltäjäkumppaninsa kuuntelivat kaikenlaisia kappaleita ja yrittivät löytää oikeanlaisen tunnetilan.

”Michael Bublén Home-biisissä kertoja sanoo, miten hän on saanut nähdä pariisit ja roomat, mutta mikään ei tunnu miltään, koska hän haluaa vain kotiin, missä hänen rakkaansa on. Jokin siinä fiiliksessä, koti-sanassa ja kaipuussa kotiin kosketti. Tartuin siihen ja aloin rakentaa omaa juttuani. Lopullisessa tekstissä ei ole mitään samaa kuin Home-biisissä, mutta siitä löytyi biisin tekemisen käynnistänyt fiilis.”

Ismo Alangon Kun rakkaus on rikki sai myös alkunsa englanninkielisestä fraasista. Hän jutteli Riku Mattilan kanssa baarissa suomen kielen käyttämisestä laululyriikassa. He puhuivat siitä, miten englannin kielellä voi käyttää kliseitä niin, ettei se kuulosta kornilta.

”Riku heitti esimerkin Marilyn Monroen biisistä, jossa lauletaan ‘when love goes wrong, nothing goes right’. Miten ihmeessä sen voisi sanoa suomeksi? Jäin miettimään sitä pitkäksi aikaa. Ajattelin, että on pakko olla tapa, jolla se voi sanoa suomeksi uskottavasti”, Alanko kertoo.

”Kuukausia tuon keskustelun jälkeen olin kävelyllä, ja yhtäkkiä tuli mieleen laini: ‘Kun rakkaus on rikki, mikään ei toimi.’ Se on sama asia, simppelisti ja selkeästi sanottuna, mutta myös rytmisesti svengaavalla tavalla. Yksinkertaista, mutta kauan siihen meni. Sitten oli pakko tehdä niistä sanoista biisi. Kertsi taisi tulla jo saman kävelyn aikana.”

 Ateljeekriitikko apuun

Ulkopuolinen silmäpari voi auttaa ulos umpikujasta sekä löytää tekstin avainkohdat ja heikkoudet. Olavi Uusivirta suosittelee kokeilemaan rohkeasti oman tekstin antamista kollegan luettavaksi.

”Kun aloittelin näitä hommia, tuntui että biisi on pakko kirjoittaa yhdeltä istumalta loppuun ja olla kajoamatta siihen sen jälkeen. Ikään kuin jokin taika katoaisi, jos sitä lähtisi muokkailemaan.”

Viime levyjensä tekstit Uusivirta on kirjoittanut useampaan kertaan. Nykyisin hän uskoo, että teksti voi elää pitkän kaaren ja käydä läpi monta vaihetta ennen kuin se on valmis.

”Biisien kanssa puljaaminen on yksinäistä puuhaa. Usein käy niin, että on liian lähellä sitä tekstiä, jolloin sille sokeutuu. Ei enää ymmärrä, mistä biisi kertoo, kuka siinä puhuu ja kenelle.”

Tällaisissa tapauksissa Uusivirta on lähettänyt tekstejään kollegojensa arvioitaviksi. Joitakin helmikuussa 2014 julkaistun Ikuiset lapset -albumin biisien sanoituksia hän pallotteli Paula Vesalan kanssa. Hän vertaa yhteistyötä kirjailijan ja kustannustoimittajan yhteistyöhön.

”Paulalta tulee yksityiskohtaisia, suoria kysymyksiä, jotka herättävät minut katsomaan tekstiä eri näkökulmasta. Hän voi kysyä, tiedänkö itsekään, mistä biisi kertoo. Joudun toteamaan, että eihän minulla itse asiassa ole hajuakaan. Sitten lähetän uuden version, jossa on erilainen tulokulma. Paula sanoo, että nyt tässä alkaa ollakin jotain ideaa, mutta tuo yksi fraasi on vähän laimea. Mikä sen funktio on? Tuo lause taas on vähän kulunut, olen käyttänyt sellaisia jo aika paljon. Ja niin edelleen. Sitten vain kiltisti tottelen niin kauan, kunnes Paula on tyytyväinen. Se on yksi tapa tehdä biisejä.”

Tärkeintä on, että sanoittajalla ja ”ateljeekriitikolla” on luottamuksellinen suhde.

”Olen luvannut olla loukkaantumatta, vaikka Paula sanoisi, että jokin teksti on ihan paskaa ja se pitäisi unohtaa kokonaan. Ainahan se silti vähän kouristaa, kun on yön pimeinä tunteina vuodattanut sielunsa paperille ja antaa sen jonkun ulkopuolisen arvosteltavaksi.”

Toimintatavan lopputulos kuuluu esimerkiksi Ikuiset lapset -levyn ensimmäisellä singlellä Kauneus sekoittaa mun pään.

”Alun perin sen teksti oli ihan Remu-Hurriganes-dadaa. Olin vain laittanut peräkkän lauseita, jotka kuulostivat hyvältä. Kiinnitin siis huomiota pelkkään fonetiikkaan. Biisi ei oikeastaan kertonut mistään. Paula sanoi, että eihän tässä edes ole mitään biisiä. Hän oli oikeassa. Kirjoitin sen uudestaan vielä kolme kertaa sen jälkeen, kunnes teksti oli valmis.”

Lisää aiheesta muualla:

Kirjoittanut Janne Flinkkilä

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn

Jätä kommentti