Vipuvoimaa

Rakkaudesta muoviin – pienlevy-yhtiön tarina

Kuvassa vasemmalta Ari-Pekka Lehtisalo, Aku-Tuomas Mattila, Petteri Eeva (läheinen yhteistyökumppani, ohjelmatoimisto Pommilaukasta) ja Tero-Petri Suovanen (PP-artisti). Taustalla esiintyy Salaliitto. Ruisrock 2017.

Turussa 1990-luvun puolivälissä perustettu levy-yhtiö Plastic Passion pitää omaehtoista toimintaansa kannattavana. Ei välttämättä taloudellisesti, mutta muin tavoin kyllä.

Plastic Passion syntyi helmikuussa 1995, kun Aku-Tuomas Mattila päätti julkaista kasettipainoksen oman bändinsä livenauhasta. Hän oli lainannut The Curen Plastic Passion -biisin nimen jo aiemmin perustamalleen lehdelle.

– Olin innoissani mukana monenlaisissa musiikkiaktiviteeteissa. Soitin bändeissä, toimitin omaa lehteä, kirjoitin muihin lehtiin, tein DJ-keikkoja ja järjestin klubeja ja keikkoja, Mattila kertoo syitä Plastic Passionin perustamiselle.

Kasettilafkana käynnistetty Plastic Passion julkaisi ensimmäisen vinyylin vuonna 1998. Cd-aikaan se siirtyi seuraavana vuonna. Hitti yllätti yhtiön vuonna 2001, kun Fu-Touristin biisi King Kong of the Dancefloor nousi Yleisradion Radiomafia-kanavan A-soittolistalle.

– Se oli lähtölaukaus Jori Sjöroosin ammattilaisuralle, Mattila muistelee. – Kuulin hitin ainekset, mutta en tajunnut, että biisi voisi olla Radiomafiassa vuoden viidenneksi soitetuin.

Pari vuotta myöhemmin Plastic Passion lakkasi olemasta yhden miehen show, kun toisen pääroolin sai Ari-Pekka ”Kekke” Lehtisalo. Siitä alkoi yhtiön aktiivisin ja taloudellisesti kannattavin kausi. Vuonna 2004 Plastic Passion solmi jakelusopimuksen Supersounds Musicin kanssa ja julkaisi yhdeksän levyä. 500 kg lihaa ja Wojciech myivät niin mukavasti, että tuotoilla saatiin rahoitettua seuraavia julkaisuja.

Noihin aikoihin Mattila ja Lehtisalo perustivat Kulttuuriyhdistys Plastiikin, ja Plastic Passionin nykyinen toimintamalli ja työnjako hahmottuivat.

– Kekke otti vastuun visuaalisesta puolesta ja mietti markkinointi-ideoita. Minä keskityin tiedottamiseen ja talouspuoleen. Yhdessä homma toimii. Toinen ideoi ja toinen laskee, onko varaa.

Jos tämän yrittäisi viedä seuraavalle tasolle, tarvittaisiin aikaa, aktiivisuutta ja halua tehdä muutakin kuin harrastaa. Sillä seuraavalla tasolla pysyminen vaatisi markkinatutkimusta ja analyysia siitä, mikä on riittävän myyvää musiikkia. Ei ole minun juttuni.

Nyt Plastic Passion on 23-vuotias levymerkki, jolla on toista sataa julkaisua. Myyvimpiä artisteja ovat olleet This Empty Flow, 500 kg lihaa, Wojciech, Tero-Petri ja Iida Umpikuja. Vain kymmenkunta äänitettä on ilmestynyt pelkästään digimuodossa.

– Kai nekin täytyy luokitella julkaisuiksi, vaikka se kyllä vähän hakkaa vastaan vinyylien ja kasettien kasvattamalle keski-ikäiselle, Mattila naurahtaa.

Plastic Passion ei ole voittoa tavoitteleva yritys vaan päivätöissä käyvien miesten harrastus.

– Mitään ei ole koskaan julkaistu myynnit ja tuotot mielessä. Harrastuksena voi julkaista sellaistakin musiikkia, joka ei tuota paljon rahaa. Harrastus saa jopa maksaa, mutta tavoitteena on, että myynneillä saisi kulut katettua.

– Jos tämän yrittäisi viedä seuraavalle tasolle, tarvittaisiin aikaa, aktiivisuutta ja halua tehdä muutakin kuin harrastaa. Sillä seuraavalla tasolla pysyminen vaatisi markkinatutkimusta ja analyysia siitä, mikä on riittävän myyvää musiikkia. Ei ole minun juttuni.

2000-luvulla Plastic Passion on julkaissut hyvin monentyylistä musiikkia sen myyvyyttä juuri laskelmoimatta.

– Ainakin toisen meistä pitää tykätä bändistä, ja siinä täytyy olla tyyppejä, joiden kanssa haluamme harrastaa. Emme valitse niinkään tietyn tyylistä musiikkia kuin ihmisiä.

Plastic Passion on julkaissut paljon Turussa tehtyä musiikkia. Se on tapahtunut luonnostaan, kun musiikki ja sen tekijät ovat olleet lähellä.

– Turkulaisten kanssa on helppo organisoida asioita, ja kun kaikki ovat keskenään kavereita, palopuheita ei tarvitse pitää. Sillä ei välttämättä pääse Turkua pidemmälle, mutta ei aina tarvitsekaan. Meillä on levyjä, joiden painoksista suurin osa on varmastikin jäänyt Turkuun. Enkä tarkoita pelkästään Kekken kellaria.

Plastic Passionin julkaisee useimmat levynsä niin, että bändi toimittaa masterin omalla kustannuksellaan, ja levymerkki vastaa painatus- ja jakelukustannuksista. Kun julkaisijan kulut on katettu myynnillä, mahdolliset voitot jaetaan puoliksi sen ja bändin kesken – tai sitten bändi saa puolet levypainoksesta itselleen.

– Tämä on harrastus kaikille. Jos bändi siirtyy seuraavalle tasolle, silloin se yleensä myös siirtyy isommalle levymerkille, Mattila sanoo.

Sopimuksissa on kyllä tehty poikkeuksia joka suuntaan. Muutamia kertoja olemme maksaneet studiokuluja ja masterointeja, mutta on sellaisiakin levyjä, joissa olemme vain auttaneet jakelussa ja promootiossa. Sellainenhan on kunnon artisti maksaa -diili, mutta silloin myös artisti saa kaikki tuotot, ja me ”myymme” ainoastaan palveluja.

Monella pitkän linjan levy-yhtiöllä musiikin julkaiseminen on rutinoitunut prosessi hyvässä että pahassa. Niin on myös Plastic Passionin tapauksessa: kun systeemi toimii, sen edelleen kehittämisen eteen ei tehdä jatkuvasti töitä.

– Minä pyydän tehtailta tarjoukset ja kyselen aikataulut, ja Kekke suunnittelee ja toteuttaa kannet joko itse tai yhteistyössä jonkun kanssa, Mattila summaa käytännön asiat. – Meillä on vuosien varrella kerätty lista mediaihmisistä, joille postittelemme tiedotteita ja linkkejä. Lähettelemme levyjä sopiville tahoille lehtiin ja radioihin.

– Somessa tiedottaminen alkaa joitakin viikkoja ennen julkaisupäivää. Lähestymme kuluttajia lähinnä Facebookin kautta. Joku nuorempi ja vauhdikkaampi osaisi varmaan käyttää somea paremmin hyväksi. Me olemme siinä aika dinoja.

Plastic Passion on pohjustanut muutamia julkaisujaan Facebookin ennakkotilausryhmillä.

– Siten voi rahoittaa julkaisua ja herättää ennakkohuomiota. Esimerkiksi Salaliiton levyä emme pitäneet taloudellisena riskinä, mutta oli kivaa, kun ei tarvinnut itse antaa lainaa Plastic Passionille. Meillä on kyllä pankkitili, mutta ei siellä juuri koskaan rahaa ole. Ennakkotilauksilla voi testata riskejä. Joskus on jouduttu toteamaan, että nyt ei tehdäkään vinyyliä.

Plastic Passionin levyjä jakelee edelleen sen ainoa virallinen yhteistyökumppani, Supersounds Music. Pienempiä julkaisuja levymogulit ovat vieneet valikoituihin kauppoihin itse. Myyntiä tapahtuu myös postitse ja keikkapaikoilla.

– Nykyään toimivin tapa myydä levyä on pystyttää myyntipöytä keikkapaikalle ja muistuttaa laulajaa, että ainakin kolme kertaa pitäisi välispiikeissä mainita, että levyä on saatavilla.

Plastic Passionin viime aikojen julkaisuista laajinta huomiota on saanut Tero-Petri Suovasen ja Tuula Amberlan yhteissingle Anna äiti puhaltaa.

– Se on saanut niin hyvän vastaanoton, että ehkä he kiristävät tahtia ja tekevät lisää musiikkia jo syksyksi, Mattila visioi. – Toisaalta biisistä on tulossa radiohitti, joten ehkä joku isompi firma haluaa tehdä seuraavan julkaisun. Se olisi parasta mahdollista onnistumista.

Vinyyliä olisi kiva tehdä enemmänkin, ja sille löytyisi ehkä enemmän ostajia kuin cd:lle, mutta ei kuitenkaan aina riittävästi. Toinen ongelma on, että vinyylitehtaiden jonot ovat pienjulkaisijoille ankaran pitkiä. Toisaalta digijulkaisu on äärettömän helppo ja edullinen, eli hyvää musiikkia voi julkaista ainakin jossain muodossa ilman suuria riskejä.

Musiikkiala on muuttunut Plastic Passionin toimintavuosien aikana hurjasti. Striimauspalvelut hallitsevat musiikin kuluttamista ja fyysisiä levyjä julkaiseva yhtiö joutuu harkitsemaan tekemisensä tarkkaan.

– Alkuaikoina vinyylin tekeminen oli suhteellisen edullista. LP:stä pystyi ottamaan sadan kappaleen painoksen ja saamaan kulut pois myymällä siitä puolet. Siihen aikaan cd oli halutuin tuote, mutta nykyään hyvääkään levyä on vaikeaa saada myydyksi edes viittäkymmentä cd:tä.

– Vinyyliä olisi kiva tehdä enemmänkin, ja sille löytyisi ehkä enemmän ostajia kuin cd:lle, mutta ei kuitenkaan aina riittävästi. Toinen ongelma on, että vinyylitehtaiden jonot ovat pienjulkaisijoille ankaran pitkiä.

– Toisaalta digijulkaisu on äärettömän helppo ja edullinen, eli hyvää musiikkia voi julkaista ainakin jossain muodossa ilman suuria riskejä. Tuore julkaisumme, AD-yhtyeen Demo 1983 on olemassa ainoastaan diginä, mutta silti siitä on puhuttu aika paljon.

Musiikin julkaisija joutuu puntaroimaan toimintansa kannattavuutta. Musiikin onneksi sen ei tarvitse liittyä pelkästään rahaan.

– Tässä kokoluokassa musiikin julkaiseminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Muuten se kyllä on kannattavaa, eli tykkään tästä hommasta, Mattila sanoo. – Myöskään toinen harrastukseni sulkapallo ei ole taloudellisti kannattavaa, mutta pidän siitäkin kovasti.

– Olen saanut Plastic Passionin kautta lukuisia uusia ystäviä ja tuttavia. Se on ollut kannattavaa. Samoin se, kun tulee hyvää palautetta. Nyt on esimerkiksi ollut hyvä viikonloppu, kun Turun Sanomissa oli iso juttu Ismo Laakson hommista, ja Tuula Amberla oli vieraana Arto Nybergin tv-ohjelmassa.

Aku-Tuomas Mattila tunnustaa, että yksi syy jatkaa on sekin, ettei oikein osaa lopettaakaan.

– Aina tulee jokin uusi mielenkiintoinen projekti. Koskaan emme ole vakavasti puhuneet lopettamisesta. Toisaalta emme myöskään ole väkisin hakeneet julkaistavaa. Olemme vitsailleet, että niin kauan kuin hiukankin tajuamme maailmaa, julkaisemme jotakin ainakin kerran vuodessa. Plastic Passionin tavoitteena on olla Suomen pitkäikäisin indie label. Voi tosin olla, että se on jo.

Plastic Passionin Aku-Tuomas Mattilan vinkit levymoguleille:

  • Tee yhteistyötä mahdollisimman moneen suuntaan. Kaikessa.
  • Vaadi bändeiltä aktiivisuutta. Someviestinnässä on etua, jos levy-yhtiön virallisen sivun ja julkaisijan yksityisprofiilin lisäksi myös viisi muuta profiilia sauhuaa asiasta.
  • Älä polta päreitäsi äläkä siltoja. Piirit ovat aika pienet. Tappelukaveri saattaa pian olla bändissä, jonka kanssa teet yhteistyötä.
  • Muistuta bändeille, että keikkailu on tärkeää promootiota ja keikat hyviä paikkoja myydä levyjä.
  • Mieti tapauskohtaisesti ja mahdollisimman tarkasti, paljonko levyjä painetaan. Cd:ssä ei ole juurikaan hintaeroa, onko painos 300 tai 500 kappaletta, mutta jos menekki on 250 kappaletta, on kivempaa, jos varastossa on 50 eikä 250 levyä.
  • Tee levyjen liitteet ja muu ylimääräinen tarpeen mukaan. Digipainoissa voi painattaa nopeasti ja pienissä erissä vaikkapa 50 kappaleen eriä.
  • Cd:t voi tilata ilman muovikuoria. Jos levy-yhtiöllä on vanhaa varastoa, siellä olevista levyistä voi siirtää kansia uusille julkaisuille. Maailma pelastuu ja varaston fyysinen koko pienenee.

Teksti: Ari Väntänen

Plastic Passion netissä

Lue lisää

Jätä kommentti