Vipuvoimaa

PA- ja valolaitteisto keikalle

PA-laitteisto = Orkesterin tarvitsema äänentoistokalusto, johon eivät kuulu orkesterin henkilökohtaiset soittimet ja vahvistimet. Yleensä kalustoon kuuluu vähintään kaiuttimet ja mikseri sekä lavamonitorit. Tähän PA-kalustoon luetaan puhekielessä myös valolaitteet.

Keikkoja järjestetään usein paikoissa, joissa ei ole valmiina äänentoisto- ja valokalustoa. Näitä saattaa olla esimerkiksi baarit/pubit/yökerhot, juhlatilat yms. joissa ei ole säännöllistä keikkatoimintaa. Joskus sopimukseen kuuluu, että artistin/bändin täytyy hankkia äänentoisto- ja valokalusto keikalle itse. Esiintymissopimuksia tehtäessä kannattaakin varmistaa, kenelle kaluston tilaaminen ja maksaminen kuuluu. Seuraavassa käydään läpi, mitä PA-kaluston vuokraamisessa kannattaa ottaa huomioon.

Mistä PA ja valot keikalle?

Suomessa on runsaasti yrityksiä, jotka tarjoavat kalustoa vuokralle. Yrityksiä löytyy googlettamalla, mutta suosituksia kannattaa kysellä myös esimerkiksi keikan tilaajalta, tutuilta bändeiltä tai muilta alalla toimivilta. Yritysten nettisivuilla on monesti lista referensseistä, eli artisteja/bändejä/tapahtumia joihin he ovat kalustoa toimittaneet.

Kannattaa miettiä, mikä on käytännöllisintä:

  • Kaluston voi vuokrata suoraan keikkapaikkakunnalta, jolloin artisti/bändi voi matkustaa vähemmällä tavaramäärällä. Aikataulua helpottaa jos vuokraan kuuluu kaluston kasaus keikkapaikalla.
  • Kotipaikkakunnalta voi saada kaluston vuokrattua/lainattua hyvään hintaan. Tällöin tarvitaan tilava auto, jolla kalusto saadaan kuljetettua (paikka myös äänimiehelle). Myös roudaamiseen ja kaluston kasaamiseen keikkapaikalla täytyy varata enemmän aikaa.

Jotta keikalle saadaan hankittua sopiva kalusto, täytyy selvittää ainakin seuraavat asiat:

  • Keikkapaikan koko
  • Minkälainen lava on kyseessä?
  • Mistä sähkövirta kalustolle?
  • Onko FOH:ille vakiopaikka (FOH = Front of House, yleisöalueelta varattu alue äänimikseriä ja miksaajaa varten) ?

Tarjouspyyntö

Tarjouspyyntö kannattaa lähettää muutamalle palveluja tarjoavalle yritykselle. Lähtökohdaksi tarjouspyyntöön on hyvä ottaa joko käytettävissä oleva rahamäärä tai tapahtuman vaatima TARKKA kalustoluettelo. Jos näistä kumpikaan ei ole tiedossa, on tarjousten vertaileminen todella hankalaa. Myös seuraavat asiat on hyvä kertoa heti tarjouspyyntöä tehdessä:

  • Päivämäärä, aika ja paikka
  • Ns. load-in ja -out-ajat eli koska päästään sisään ja koska täytyy olla viimeistään ulkona
  • Keikkapaikan koko
  • Minkälainen lava on kyseessä
  • Arvio yleisön määrästä
  • Musiikkityyli (esim. hiljaisempaa akustista musiikkia soittavalle kokoonpanolle riittää ehkä pienempi PA-laitteisto kuin kovaääniselle rokkibändille)
  • Mitä tarjoukseen halutaan sisältyvän: PA-laitteisto, mikrofonit, valot, kuljetus, laitteiston kasaaminen keikkapaikalla, miksaaja, teknikko joka opastaa käytössä?
  • Liitä mukaan lavakartta ja tekninen raideri
  • Keikkapaikan vastaavan henkilön yhteystiedot

Tarjous kannattaa pyytää kirjallisena (sähköposti käy) väärinkäsitysten välttämiseksi. Maksuehdot tulee myös sopia etukäteen; maksetaanko ennen vai jälkeen keikan, peruutusmaksut yms.

Tarjouksista valitaan se, joka parhaiten vastaa vaatimuksia ja on hinnaltaan sopiva. Halvin ei aina ole paras tai sopivin vaihtoehto.

Kirjoittanut Kristian Toivainen

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.