Vipuvoimaa

Musiikin sovittaminen: Esa Lilja

Määritelmiä

Sovittamisella tarkoitetaan sävellyksen muokkaamista luovalla tavalla siten, että sovittaja lisää sävellykseen oman persoonallisen kosketuksensa. Muokkaaminen ja muuntelu voi kohdistua periaatteessa mihin tahansa musiikilliseen elementtiin – rytmiin, melodiaan tai harmoniaan. Sovittaja voi myös lisäillä sävellykseen uusia elementtejä (kuten vaikkapa vastamelodioita), uusia osia tai jopa vaihtaa koko sävellyksen tyylilajia (esim. valssista tangoon tai suomirockista räppiin).

Sävellys, sovitus ja soitinnus limittyvät usein yhteen. Uutta sävellystä tehdessä nämä kaikki voivat tapahtua samaan aikaan sävellyksen kanssa. Esimerkiksi klassisen musiikin säveltäjät yleensä sovittavat ja soitintavat teoksensa jo säveltäessään. Usein tämä on tilanne myös bändeissä, joissa sävellykset tehdään yhteistyönä tietylle kokoonpanolle. Jokainen soittaja sovittaa oman osuutensa eli käytännössä keksii sen, mitä kussakin biisissä tekee. Näistä ratkaisuista sitten tyypillisesti neuvotellaan bändin jäsenten kesken yhtyeen henkilökemian mukaisessa hyvässä hengessä.

Milloin sovitus on valmis? Vastaus riippuu aivan täysin sovituksen käyttöyhteydestä ja –tarkoituksesta. Useimmiten sovitus on valmis silloin kun sen on oltava valmis. Jos sovitus on ulkopuolisen tahon tilaama, työn määräaika (esim. levytys, ensiesitys tms.) sanelee valmistumisen ajankohdan. Jos kysymyksessä on vaikkapa kellaribändi, määrää se tuleva keikka, jolla biisi halutaan esittää. Harvalla on loputtomasti aikaa ja rahaa hieroa sovituksiaan loputtomiin. Jossain vaiheessa se on vain päästettävä käsistään – useimmiten tekijänsä mielestä puolivalmiina.

Tarvittavat taidot ja työkalut

Nuotinluku- ja kirjoitustaito ei sovittamisessa ole välttämätön, mutta kätevä työkalu erityisesti isommille kokoonpanoille sovitettaessa. Koska nuottikirjoitus on länsimaisen musiikkikulttuurin yhteinen kommunikaatioväline, voidaan nuotinnetut soitto-ohjeet helposti siirtää soittajille kielimuureista riippumatta ilman, että sovittan täytyy itse olla paikalla ratkaisujaan selittämässä. Tässä on tietysti eroja musiikin tyylilajista ja valitusta kokoonpanosta riippuen. Jos sovitus tehdään sinfoniaorkesterille, big bandille tai muulle nuottitekstuuriin tottuneelle ammattimuusikoista koostuvalle isohkolle kokoonpanolle, on nuottikirjoitus ilman muuta kätevin väline. Useissa perinteisissä tyylilajeissa se myös laajentaa sovittajan mahdollisuuksia saada sovituksensa soitettavaksi myös oman bändinsä ulkopuolella. Toisaalta kellaribändin kohdalla nuottikirjoitus ei useinkaan ole tarpeen. Jos bändissä on yksi säveltäjä/sovittaja, hän voi esimerkiksi näyttää eri soitinten osuudet itse soittamalla tai laulamalla. Käyttäjäystävällisyys ja käyttötarkoitus siis ratkaisee tässä kohtaa valitut työkalut.

Myöskään musiikin teorian syvällinen tuntemus ei ole välttämätöntä, olkoonkin että se usein nopeuttaa sovituksen tekemistä. Kaikissa musiikkityyleissä on omat perinteensä, joiden teoreettinen tunteminen auttaa suuresti erityisesti silloin kun tarvitaan nopeita ratkaisuja tyylinmukaisen sovitustilauksen täyttämiseksi. Esimerkiksi perinteisen suomalaisen tangon ja 1980-luvun hevin tyylinmukainen soinnutus ja melodiankäsittely poikkeavat toisistaan monin osin (tarkemmin näistä tyyleistä ks. esim. Henriksson & Kukkonen 2001, Lilja 2009).

Lähes välttämätön taito sovittajalle on jonkin instrumentin soittotaito ja mielellään myös kohtuullinen laulutaito. Sovittajan ei tarvitse olla soittajana tai laulajana virtuoosi, mutta on erittäin hyvä, jos sovittaja pystyy tavalla tai toisella ilmaisemaan haluamansa rytmit, melodiat ja harmoniat myös konkreettisesti. Tämä tietysti korostuu kellaribändiolosuhteissa, jolloin sovittajan esimerkki saattaa olla ainoa väline eri instrumenttien osuuksien opettamisessa bändin soittajille. Kuitenkin myös nuotinlukutaitoisten muusikoiden kanssa työskennellessä soitto- tai laulutaito on erittäin keskeinen jo sovituksen tekovaiheessa. Ainakin kaikkien melodiainstrumenttien osuudet täytyisi pyrkiä laulamaan itse – tällöin ne yleensä ovat myös luontevia soitettaviksi.

Instrumenttituntemus on hyvin olennaista. Ainakin oman musiikkigenren perusinstrumenttien äänialat ja keskeiset soittotekniikat täytyisi tuntea mahdollisimman hyvin (kitarassa on tietty määrä kieliä, huilu ei mene alle keski-c:n, pasuunan glissandoilla on rajansa jne.). Omien työkalujen tuntemus – olivat ne sitten mitä tahansa – on aina keskeistä. Konepohjaisissa musiikkityyleissä tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset sekvensserit ja muut digitaaliset äänenmuokkausohjelmistot.

Erilaista ja erityylistä musiikkia kannattaa kuunnella mahdollisimman paljon ja tarkasti. Vaikka jostakin musiikkityylistä ei varsinaisesti pitäisikään, siitä saattaa saada hyviä ideoita omiin sovitusratkaisuihin. Joskus kuulee esitettävän väitteen, että musiikin opiskelu tuhoaa luovuuden. Asia on täysin päinvastoin. Musiikin laaja-alainen tuntemus antaa työkalut, joilla luovuuttaan voi toteuttaa. Musiikin monipuolisen tuntemuksen lisäksi kokeilunhalu ja kekseliäisyys ovat ilman muuta paitsi hyvän muusikon myös hyvän sovittajan tärkeimmät ominaisuudet.

Tekijänoikeusnäkökohtia

Sovitus on luovaa tekijänoikeuksien piiriin kuuluvaa tekijänoikeuslain alaista työtä. Saadakseen työstään tekijänoikeuskorvauksia on sovittajan syytä tuntea myös hieman sitä, miten miten tekijänoikeuksia hallinnoivat tahot suhtautuvat sovittajan luovaan panokseen.

Ollakseen tekijänoikeuksien kannalta luova ja persoonallinen, sovituksen olisi oltava tunnistettava sävelteoksen esittäjästä riippumatta (Teosto 2014). Suomalaisten musiikintekijöiden tekijänoikeiuksia hallinnoivan Teosto ry:n mukaan esimerkiksi pelkkä ”soitintaminen ilman luovaa panosta” ei ole sovittamista (ks. Teosto 2014, Kallio 1999a: 18). Tämän määritelmän mukaisesti niin sanotut cover-versiot muiden tekijöiden biiseistä eivät ole sovituksia. Asiaa lienee helpointa lähestyä esimerkkien kautta vertailemalla cover-versioita ja varsinaisia sovituksia. HIMin versio Chris Isaakin kappaleesta ”Wicked game” on melko puhdasoppinen cover-biisi. Instrumentaatio ja hevisaundi ovat käytännössä ainoat merkittävät muutokset alkuperäiseen verrattuna. Tämä ei siis täytä sovituksen määritelmää. Sama pätee yleisesti ottaen useimpiin hevibändien tekemiin versioihin muiden musiikkityylien hittibiiseistä, jopa Apocalyptican versioihin Metallican biiseistä. Judas Priestin versio Joan Baezin hippiballadista ”Diamond & rust” on piristävä poikkeus. Kappaleeseen on lisätty ylimääräisiä riffejä, melodialinjoja ja temponvaihdoksia. Alkuperäinen kappale on tunnistettavissa, mutta persoonallinen luova panos on ilmeinen. Tätä voi siis jo sanoa sovitukseksi ainakin Teoston määritelmien mukaan. Myös Jethro Tullin versio Johann Sebastian Bachin barokkiklassikosta ”Bourée” on luovan muuntelunsa puolesta ilmiselvä sovitus. Niin myös Vanilla Fudgen versio Beatlesin ”Eleanor Rigbystä”.

Tekijänoikeuslain mukaan olemassa olevan teoksen sovittamiseen tarvitaan teoksen oikeudenhaltijoiden lupa, mikäli alkuperäisen tekijän kuolemasta on kulunut vähemmän kuin 70 vuotta (tämä ns. suoja-aika vaihtelee jonkin verran maittain, ks. esim. Gramex 2014). Jos siis haluaa sovittaa vaikkapa Beatlesin kappaleita, täytyisi tähän pyytää lupa sävellysten nykyisiltä oikeudenhaltijoilta. Käytännössä näitä oikeuksia usein hallinnoivat ylikansalliset yhtiöt, jotka yleensä kyllä myöntävät sovittajalle sovitusluvan, mutta eivät useinkaan sovitusosuuksia (eli sovittajalle kuuluvaa osuutta teoksen esityskorvauksista).

Omat biisinsä säveltävän ja sovittavan kellaribändin tapauksessa kaikki yhtyeen jäsenet saattavat olla säveltäjiä ja sovittajia – lainsäädännön kannalta siis tekijänoikeuden haltijoita. Turhien riitojen välttämiseksi tekijänoikeuksien ja niihin liittyvien tekijänoikeuskorvausten jako kannattaakin sopia mahdollisimman varhain kaikkien musiikin tekemiseen osallistuneiden kanssa.

Tekijänoikeuslainsäädännöstä, tekijänoikeuksista ja tekijänoikeuskorvauksista tarkemmin ks. Finlex 1961 ja Gramex 2014 sekä erityisesti sovittamiseen liittyen Teosto 2014, Kallio 1999a ja Kallio 1999b.

Kirjoittanut Esa Lilja

Lähteet

Jätä kommentti