Vipuvoimaa

Mikä on kustannussopimus?

Kustantajan rooli musiikkibisneksessä on monelle epämääräinen. Sen voi kiteyttää yksinkertaiseen vertaukseen: levy-yhtiö myy levyjä, kustannusyhtiö biisejä.

Historiallisesti kustannussopimus on tarkoittanut sitä, että kustantajalla on oikeudet painattaa sävelteoksesta nuotteja ja myydä niitä. Nuottien painattamiseen viittaavat myös englannin kielen sana music publisher ja sen suomalainen versio, kirjallisuusmaailman terminä tuttu kustantaja.

Nykyisin nuottien julkaiseminen on etenkin populaarimusiikissa menettänyt merkityksensä, joten kustantajan rooli on muuttunut. Kustantajan tehtävä on levittää, markkinoida ja hallinnoida biisejä kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Kustantajan rooli voi jäädä ulkopuolisille hahmottomaksi senkin takia, että siinä missä levy-yhtiö myy äänitteitä suoraan kuluttajille, kustantajan toiminta on enemmän alan sisäistä markkinointia.

Kustannusyhtiön tärkeimpiä tehtäviä on etsiä yhteistyökumppaneita, jotka alkavat käyttää heidän hallinnoimiaan biisejä.

Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi seuraavia asioita:

  • biisin saaminen tallennetuksi äänitteelle (mekanisointi): kustantaja tarjoaa biisejä levy-yhtiöille
  • biisin saaminen osaksi av-sisältöä (synkronointi): kustantaja tarjoaa biisejä esim. elokuvaan, tv-sarjaan, mainokseen tai tietokonepeliin
  • biisien käyttölupien myyminen kolmansille osapuolille

Kustantajan muita rooleja voivat olla:

  • biisintekijän taloudellinen ja muu tukeminen, jotta hän saa saatettua teoksensa valmiiksi
  • sävellysten julkaiseminen, myyminen ja vuokraaminen nuotteina
  • biisien kotimainen ja kansainvälinen markkinointi
  • julkisten esitysten aikaansaaminen biiseille
  • radiointien ja televisiointien aikaansaaminen biiseille

Mistä kustantaja ottaa osuutensa ja paljonko se on?

Levy-yhtiö myy äänitteitä ja saa tulonsa äänitteiden myynnistä. Ohjelmatoimisto myy keikkoja ja ottaa provisionsa keikkapalkkioista. Koska kustannusyhtiö myy biisejä, se ottaa osuutensa tekijänoikeuskorvauksista eli biisintekijän Teosto-tuloista.

Teoston jakosäännön mukaan kustantajan prosenttiosuus saa olla enintään 33,33. Se on myös oletus, ellei kustannussopimuksessa ole muuta sovittu.

Sääntöön on tehty poikkeus: ”Kustantajan osuus voi kuitenkin nousta enintään 50,00 %:iin jos teoksen tai sen tekijän hyväksi tehdään erityistä taloudellista panostusta ja edellyttäen, että 33,33 %:n rajan ylittävä kustantajan osuus voi olla voimassa enintään viisi vuotta.”

Kustantajien osuus voi olla yhteensä 50 prosenttia siinäkin tapauksessa, että biisi on alikustannettu eli sillä on useampi kustantaja. Käytännössä alikustantaminen voi olla tarpeellista esimerkiksi silloin, kun kotimainen kustantaja haluaa edistää biisin leviämistä ulkomailla ja solmia eri kohdemaihin alikustannussopimuksia. Näiden ehdoista sovitaan aina alkuperäisessä kustannussopimuksessa, jossa määritellään, millainen osuus tekijälle tulee alikustannussopimusten jälkeen jäädä.

Suomessa alan järjestöt (Säveltäjät ja sanoittajat ELVIS ry, Suomen Säveltäjät ry ja Suomen Musiikkikustantajat ry) ovat neuvotelleet yhteisen mallikustannussopimuksen, jota kannattaa käyttää kustannussopimuksen pohjana. Jos sinulle tarjotaan mallikustannussopimukseen pohjautuvaa sopimusta, ota ensimmäisenä selvää, onko siihen tehty muutoksia. Kuten muutkin sopimukset, kustannussopimus on aina syytä tarkistuttaa asiantuntijalla.

Älä allekirjoita kustannussopimusta turhaan

Kustannussopimuksen tekemistä on usein edellytetty ehtona levytyssopimukselle. Jos kustantaja ja levy-yhtiö ovat käytännössä saman katon alla, kustannusoikeuksien luovutus voi olla vain artistin kaupanpäällinen levy-yhtiölle.

Kustannusoikeudet voi pitää itsellään ja julkaista biisit manuksena. (Jos olet joskus nähnyt levynkannessa termin ”manus” tarkoittaa sitä, että tekijät hallinnoivat oikeuksiaan itse.)

Jos levy-yhtiö vaatii, että biisiä ei julkaista levyllä, ellei kustannussopimusta tehdä saman yhtiön kanssa, siihen suostumista on syytä harkita tarkkaan. Jos kustantaja tarjoaa Teosto-korvauksista viemänsä osuuden vastineeksi konkreettista palvelua, joka edistää biisien leviämistä maailmalle, kustannussopimuksen tekeminen voi olla järkevää.

Musiikin synkronointi on yhä tärkeämpi tulonlähde biisintekijälle. Biisien myymisestä mainos-, tv-, elokuva- tai pelikäyttöön voi saada merkittäviä rahasummia. Kustantajalla on tässä tärkeä rooli. Jos biisintekijä (ks. seuraava osio ”Haluatko house writeriksi?”) haluaa saada omia teoksiaan muiden esitettäväksi, kustantajasta voi olla siinäkin suuri hyöty.

Jos sen sijaan kustannussopimus on levy-yhtiölle vain keino saada lisää tulovirtoja laskeneen levymyynnin aikoina, harkitse tarkkaan sen allekirjoittamista. Kannattaako antaa osuus kaikista tekijänoikeustuloista, joita tulee biisien live-esityksistä, radiosoitosta tai vaikkapa karaoketallenteiden mekanisointikorvauksista, taholle joka ei tee aktiivisesti töitä noiden asioiden eteen?

Jos levy-yhtiö vetoaa kustannussopimusta vaatiessaan siihen, että levyjä ei enää myydä ja jostain on saatava rahaa, voi muistuttaa, että levy-yhtiö saa aina 50 prosenttia biisien radiosoitosta tulevasta Gramex-potista tuottajanosuuksien muodossa.

Kannattaa myös muistaa, että vaikka oletus kustantajan osuudesta on Suomessa perinteisesti ollut 33,3 prosenttia, mikään ei estä ehdottamasta kompromissina sopimusta, jossa osuus on esimerkiksi kymmenen prosenttia, jos kustantajan rooli ei vaikuta kovin olennaiselta.

Perinteisesti Suomessa kustantaja on saanut käytännössä vakio-osuuden biisintekijän Teosto-tuloista riippumatta siitä, mitä se on biisin hyväksi tehnyt. Jos kustantajan rooli on ollut passiivinen eli kustantaja on vain ottanut vastaan esitys- ja mekanisointituloja tekemättä mitään biisin eteen, kustannussopimus on voitu purkaa.

Tästä on ennakkotapaus vuodelta 1998: niin sanottu case Kari Kuuva.

Kari Kuuvan ja EMI:n omistaman kustannusyhtiö Imudicon väliset sopimukset saatiin oikeudessa purettua, koska niiden ikuinen kestoaika oli kohtuuttoman pitkä ja kustantaja oli laiminlyönyt tehtävänsä, joista tärkein oli ollut nuottien julkaiseminen ja niiden levittäminen. Kuuvan vastineessa korostettiin, että äänitteiden tuottaminen, julkaiseminen ja levittäminen eivät kuulu kustannustoimintaan, vaan ne ovat levy-yhtiön toimintaa.

Viime aikoina kustannussopimusta on yrittänyt oikeudessa purkaa myös Kolmas nainen.

Vielä 1990-luvulle asti kustannussopimuksen tarjoaminen levytyssopimuksen kylkiäisenä oli ”maan tapa”. Heikki ”Hector” Harma on julkaissut biisinsä manuksena vuodesta 1987 asti. Hän perustelee asiaa sillä, että kun jostain asiasta tehdään sopimus, molempien osapuolten täytyisi hyötyä siitä.

”Missään ei yleisesti kerrota, mitä ‘manus’ tarkoittaa. Tajusin sen vasta itse 80-luvun lopulla, vanhana konkarina. Varjot ja lakanat oli viimeinen levy, jonka biisejä ei julkaistu manuksena. Tajusin, että joka levy-yhtiöllä, oli se sitten iso tai pieni, oli kustannusyhtiö, joka toimi käytännössä levy-yhtiön johtajan eläkekassana”, Hector sanoo.

”Minullakin olisi varmaankin paljon perittävää kustantajien perimistä osuuksista, joiden eteen he eivät tehneet mitään, mutta niitä on niin raskasta lähteä jälkeenpäin setvimään, etten ole viitsinyt ryhtyä sitä tekemään. Jos nyt alettaisiin hirveästi kyselemään jotain tiettyä biisiä, voisin tapauskohtaisesti harkita, pitäisikö minun myydä sen kustannusoikeudet. Pelkkien nuottivihkojen myynnin takia sitä ei kannata tehdä.”

Myös Olavi Uusivirta on kieltäytynyt allekirjoittamasta kustannussopimuksia.

”Tein ensimmäisen sopimukseni Universalin kanssa vuonna 2002. Olin silloin vasta 19-vuotias, mutta onneksi olin valveutunut näiden asioiden suhteen. Tein heti selväksi, etten aio tehdä kustannussopimusta, eikä sitä lopulta edes tarjottu. Kilpaileva levy-yhtiökin oli tarjoamassa sopimusta, joten olisin voinut sanoa meneväni sinne, elleivät nämä ehdot kelpaa.”

Kirjoittanut Janne Flinkkilä

Lue myös Rytmimanuaalin juttu Haluatko house writeriksi?

Lue lisää

 

2 kommenttia artikkeliin ”Mikä on kustannussopimus?”

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.