Vipuvoimaa

Kymmenen kysymystä lyriikasta: Jarkko Martikainen

Kuva: Riikka Vaahtera

Tässä artikkelisarjassa tutustutaan sanoittajien metodeihin, inspiraationlähteisiin sekä sanoittamisen haasteisiin. Tällä kertaa ajatuksiaan, kokemuksiaan ja innoittajiaan jakaa Jarkko Martikainen. Vuonna 1989 ensimmäisen ep:nsä julkaisseen YUP:n solistina tunnetuksi tullut sanaseppo julkaisi tänä vuonna kuudennen sooloalbuminsa.

Aloitatko tekstin tekemisen aina samalla tavoin vai vaihteleeko se? Kirjoitatko esimerkiksi kertosäkeet aina ensin?

En, se vaihtelee ja en.

Haluan tekstien tekemisen olevan yhtä avointa kuin säveltämisenkin: monet onnistuneet jutut ovat vain alkaneet soimaan päässä – myös me lauluntekijät kuulemme ääniä – ja kun ymmärtää, että melodia on omani ja vieläpä lupaava, sen laittaa heti ylös.

Toisenlaisen sävellyksen saa liikkeelle, kun tapailee soittimella jotain, pyrkimättä mihinkään: silloin kohdalle voi osua jotain, mistä sattuu innostumaan, ja siitä käy toiveikkaasti työstämään laulua. Muun muassa tuolla tavalla jäsennän myös sanoituksiani.

Yhdellä kerralla loppu on tärkein ja aloitan siitä, joskus jokin hokema tuntuu synnyttävän ympärilleen muun laulun, toisinaan alku on se oleellisin asia koko laulussa ja joskus on hyvä rakentaa abstraktioteos ja miettiä jälkeenpäin, ymmärtääkö sitä itsekään. Tämähän ei onneksi ole mikään tulosvastuullinen, rationaalinen työ.

Missä vaiheessa jonkin tietyn kappaleen valmistumista aloitat lyriikan teon? Pitääkö musiikin olla ensin täysin valmiiksi sävelletty?

Ei tarvitse. Sitä paitsi valmiista sävellyksestä voi olla pelkkää vaivaa: ehdoton muoto päätyy usein rajoittamaan kerrontaa, ja toimii täydellisesti vain harvoin.

Paras tapa on säveltää ja sanoittaa samanaikaisesti, jolloin molemmat tekijät voivat valmistumismatkansa aikana keskustella keskenään ja vaikuttaa toistensa hahmoihin. (Näissä tapauksissa aiheen pitää olla jollain tasolla tiedossani, mutta niin useimmiten onkin.)

Miten paljon käytät symboliikkaa lyriikassasi? Onko se sinun teksteissäsi tärkeä elementti?

Jos symboliikka ui tekstiin vaivihkaa ja tuntuu suhteessa aiheeseen oikealta, on kaikki hyvin. En kuitenkaan tahdo pyrkiä vertauskuvien käyttöön tuon tietoisemmin. Se on siis mahdollinen ja käyttämäni elementti, mutta silti pelkkä satunnaisvieras, ei vakituinen asukas.

Miten olet kehittynyt lyriikankirjoittajana? Mitä asioita olet oppinut tekstin tekemisestä?

En luovuta enää niin helposti kuin joskus ennen. Leonard Cohen kirjoitti Born in Chains -tekstiään 26 vuoden ajan. Jos hän jaksoi tehdä viiden säkeistön ja kertosäkeen eteen tuollaisen määrän työtä, on myös minun kehitettävä kärsivällisyyttäni.

Joskus laulun oikein mahdollinen muoto vaatii aiheen vaalimisen lisäksi uusia etsintämatkoja, muodon hiomisesta puhumattakaan, ja se kaikki on vain hyväksyttävä. Amatööri tuskastuu, ehkä lopettaakin, jos viikon tai kuukauden työt eivät ole tuottaneet mitään. Ammattimiehet ja naiset kirjoittavat lisää, koska ymmärtävät, ettei elämässä muutenkaan saa mitään arvokasta aivan ilmaiseksi.

Luulenpa myös, että kykyni käsitellä erilaisia aiheita – toisin sanoen myötäelämisen kykyni – on kehittynyt iän myötä. Mutta taidan olla väärä mies edes miettimään tällaisia. Riittää, että työ on palkitsevaa ja että tahdon jatkaa sitä. Kaikki muu on vähempiarvoista.

Mistä saat ideasi teksteihin?

Mielessä risteileviä ajatuksia teroittamalla, muita ihmisiä kuuntelemalla ja salakuuntelemalla, opponoimalla jotain toista laulua tai jotain kuulemaani väitettä, eläimiä tai maisemaa tutkimalla, miettimällä uskon kysymyksiä, miettimällä kuolemaa, miettimällä ajassa liikkuvia uskomuksia, pohtimalla sitä, kuka mahdan olla.

Lisäksi saan aiheita päivä- ja muistikirjoistani sekä muiden tekemien kirjojen, näytelmien ja elokuvien herättämistä pikku ongelmista tai havainnoista. Voin myös laulaa onomatopoetiaa ja toivoa, että aihe astuu esiin sen virrasta. Joskus harvoin myös inspiraatio ilmoittaa, mikä on laulamisen arvoista.

Toisinaan istun alas ja vain kirjoitan niin kauan että jotain lupaavaa tulee vastaan.

Muitakin keinoja on, mutten halua kertoa aivan kaikkea.

Millainen on mielestäsi hyvä teksti?

Hyviä tekstejä on kirjoitettu niin paljon, että sellaisten luetteleminen on suorastaan epätoivoinen tehtävä, johtuen pelkästään esimerkillisen materiaalin liiallisesta määrästä. Sama koskee käsittelytapoja. Hyvän tekstin kyllä tunnistaa, aivan kuten sen, milloin laulu on valmis. Sydän, ihokarvamittaristo ja – satunnaisesti – järki kertovat sen.

Joitain sanoja voi etsiä mittaamaan sellaista: tekstin oman totuuden toteuttaminen, uskottavuus, laulettavuus, puhuttelevuus, sydämeenkäypyys, hauskuutus. Haittaa ei ole siitäkään että teksti herättää kuulijassa uusia ajatuksia, haastaa hänet, hämmentää häntä, saa sanomaan ”noinhan minäkin koen, mutten osaisi sanoa sitä noin taiten”, saa kuulijan miettimään tekemiään elämänvalintoja, saa kuulijan iloitsemaan siitä että on vielä elossa ja niin edelleen.

Hyvä teksti mitä todennäköisimmin synnyttää kuulijassa reaktion.

Ketä tekstittäjää ihailet?

Heitäkin on aivan liian useita, jotta listasta saisi millään muotoa täydellisen, mutta mainitsen nyt 39.

Liisa Akimof, Ismo Alanko, Lily Allen, Teemu Bergman, Jello Biafra, David Byrne, Frank Black, Kate Bush, Bertolt Brecht, Jaques Brel, David Bowie, Cal (Discharge), Johnny Cash, Nick Cave, Guy Clark, Leonard Cohen, Bob Dylan, Hector, Håkan Hellström, Kris Kristofferson, John Lennon, Dave Lindholm, Shane MacGowan, Joni Mitchell, J.A. Mäki, Randy Newman, Tuomari Nurmio, Kauko Röyhkä, Shaun Ryder, Hiski Salomaa, Paul Simon, Gösta Sundqvist, Joe Strummer, Villu Tamme, Allen Toussaint, Tom Waits, Neil Young, Läjä Äijälä, Townes Van Zandt.

Miten tärkeänä pidät lyriikan muotopuolta? Esimerkiksi, että kaikki rivit rimmaavat täydellisesti.

Se on hyödyksi laulun muistamista varten, ja jos riimittely on yhtä luontevaa kuin paras arjessa puhuttu juttu, huudan sille hurraata. Kankeimmillaan muotokielen uskollinen varjelu kampittaa siihen saakka komeasti askeltaneen asian, enkä silloin suosittele sitä kenellekään. Riimien pitää olla kerronnallisuuden palvelija, hyväksi isännäksi siitä ei ole.

Mikä lyriikan kirjoittamisessa on mielestäsi haastavinta?

Joskus oikean kerrontamuodon tai viitekehyksen löytäminen, joskus jutun punainen lanka on kadoksissa tai sen kadottaa kirjoittamisen aikana. Joskus vasta laulun valmistuttua ymmärtää, ettei juttu ollutkaan vaivan väärti. Joskus valmiiksi sävelletty laulu tuntuu liian ahtaalta aitaukselta kirjoittamiseen, toisinaan taas valkoinen paperi tuntuu vaativan liikaa; että sanottava olisi heti oikeassa asussaan vaikkei se ole.

Haasteita on siis paljon, ja ne vaihtelevat vaatteita kuin pienen näyttämötuotannon näyttelijät, mutta kukaanhan ei väittänyt tämän olevan helppo laji. Jos olisi, kaikki tekisivät mielet auki täräyttäviä tekstejä koko ajan.

Minkä neuvon antaisit aloittelevalle lyriikantekijälle?

On hyvä kuunnella tarkasti niitä kaikkia muita, joiden tekemisiä pitää arvossa, ja pyrkiä selvittämään itselleen, miksi jokin heidän tekstinsä toimii niin hyvin.

Seuraavaksi pitää olla kuuntelematta muita ja muistaa, ettei kukaan meistä voi olla kukaan muu. Esimerkiksi minun on kirjoitettava juuri siitä kaikesta, mistä minun on kirjoitettava, ja tehtävä se niillä tavoilla jotka ovat minulle ominaisimmat.

Lisäksi peliin on pantava aikansa, sydämensä ja joskus myös järkensä sekä rahansa – tai annettava kaiken ajautua tuuliajolle.

Järkimiehen tai -naisen valinta tämä ei ole, se tulisi jokaisen ymmärtää. Sen jälkeen kaikki muu onkin jo helpompaa.

Lue myös

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.