Vipuvoimaa

Esiintyminen – viihdettä, taidetta, korkeampaa kutsumusta? Haastattelussa Tomi ”Mr. Lordi” Putaansuu, Tuomas ”Spellgoth” Rytkönen ja Mira Luoti

tuska_pe_4_lordi_3

Jokaisella artistilla on oma tyylinsä esiintyä. Jotkut keskittyvät tulkitsemaan musiikkiaan vähäeleisesti, arkisesti ja vailla minkäänlaisia ylimääräisiä lavakrumeluureja. Toisten show taas saattaa nojata hiottuihin koreografioihin, tällättyihin tanssijoihin ja valotauluihin tai dramatiikkaan, jota luodaan teatraalisuuden, pyrotekniikan ja naamamaskien keinoin.

Vaikka esiintyminen on yksilöllistä, lavashow’n estetiikka noudattaa usein musiikkigenrensä lainalaisuuksia: sokkirokkari ammentaa lavalla teatraalisuudesta, poppari tanssista, hevari tukanheilutuksesta ja räppäri vaikkapa kädenliikkeistään.

Mutta kuinka rakentaa itselleen toimiva show? Kuinka viihdyttää tai haastaa yleisöä? Miten määrittyvät taiteen, viihteen ja musiikkia suuremman kutsumuksen rajat? Voiko taide olla viihdettä ja viihde taidetta – vai onko sillä mitään väliä? Muiden muassa näitä asioita pohtivat kolme keskenään hyvin erilaista pitkän linjan artistia.

Tomi ”Mr. Lordi” Putaansuu (s. 1974) perusti johtamansa Lordi-yhtyeen vuonna 1992. Hän vastaa paitsi valtaosasta sävellyksistä, myös bändin hahmojen asuista, lavarekvisiitasta, levynkansista ja oheistuotteista. Euroviisut vuonna 2006 voittanut bändi edustaa musiikillisesti hard rockia, laajempana ilmiönä shock rockia. Se käyttää keikoillaan hirviömaskeja, lavasteita, pyrotekniikkaa, erikoisefektejä ja teatraalisia elementtejä. Uusin albumi Monsterophonic – Theaterror vs. Demonarchy julkaistiin 16.9.2016.

Tuomas ”Spellgoth” Rytkönen (s. 1982) on levyttänyt lukuisten bändien kanssa teini-iästä saakka. Hän laulaa ja/tai soittaa kitaraa nykyään esimerkiksi Hornassa, Turmion Kätilöissä, Trollheim’s Grottissa, Slave’s Maskissa ja Baptismissa. Keskitymme tässä jutussa Hornaan, joka on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista black metal -yhtyeistä. Horna esiintyy corpsepaint-maskeissa ja sen toimintaa ajaa syvä satanistinen ideologia.

Mira Luoti (s. 1978) nousi supersuosioon energisistä keikoistaan tunnetun PMMP:n (2002–2013) laulajana. Ennen läpimurtoa hän kiersi Suomea vuosikymmenen coverbändin keulilla. Hän on myös näytellyt useissa teatteri- ja musikaaliproduktioissa. Luoti piti kolme vuotta levytystaukoa PMMP:n hajottua ja luotsaa nykyään soolouraansa omalla nimellään. Debyyttialbumi Tunnelivisio julkaistiin 16.9.2016. Lavalla Luoti luottaa ensisijaisesti musiikin lumovoimaan.

Mitä lavarekvisiittaanne ja -asuihinne kuuluu?

Lavarekvisiitan määrä poikkeaa radikaalisti esiintyjäkohtaisesti. Hirviöryhmä Lordin kohdalla produktion kokoon vaikuttavat myös lavan koko ja onko kyse kiertueesta vai pistokeikasta festivaalilla. Festivaalikeikalle lähtee mukaan vähemmän lavasteita kuin kiertueelle logistisista syistä: lentokoneella on hankalampaa ja kalliimpaa kuljettaa suurta määrää kuin kiertueajoneuvon perässä kulkevalla trailerilla. Kiertueella esiintymislavojen koko vaihtelee keikkapaikoittain, joten lavasteita, jotka Putaansuu suunnittelee ja pitkälti rakentaakin itse, on välillä karsittava ja skaalattava pienemmäksi.

”Monessa paikassa valotelineet ovat niin alhaalla, ettemme esimerkiksi saa tilanpuutteen vuoksi klassista köyhän miehen Iron Maiden -efektiä, eli rumpujen takaa nousevaa isoa örkkiä, piiloon rumpuriserin taakse, eikä se nouse tarpeeksi ylös, kun valot tulevat vastaan. Perus minimisettiimme kuuluvat tausta- ja sivulakanat ja kaksi isoa propsilaatikkoa, joissa on siivet, moottorisaha ja muuta rekvisiittahärpäkettä, jotka vaihtuvat rundeittain. Tavaraa on aika reippaasti, joten joudumme oikeasti miettimään, miten ne kaikki saadaan mukaan”, Putaansuu hymähtää.

Vaikka Hornankin show nojaa visuaalisuuteen ja jossain määrin shokeeraavuuteen, bändi ei yleensä käytä lavasteita, vaan soittajat maalaavat itsensä lavavalmiuteen corpsepaintein ja naudanverin. Se riittää.

”Peruskattauksemme käsittää erilliset keikkavaatteet, henkilökohtaiset kaulakorut ja niitit, verta sekä rituaalikellon”, Rytkönen luettelee.

Valomies Tomi Rintamäenpää vastaa Luotin keikkojen visuaalisesta suunnittelusta. Hän rakentaa sen bändin esittämän musiikin pohjalta. Myös artistin vaatevalinnat peilaavat hänen säveltaiteensa maailmaa.

”Tykkään miettiä, mitä puen päälleni. Aika mustaa tyyliä mulla on ollut. Se on tuntunut luonnolliselta ja turvalliselta. Myin entiset PMMP-keikka-aarteeni kirpputorilla parilla eurolla. Meillä on nyt keikoilla käytössä valot ja taustalakana, jonka on suunnitellut Johanna Alaraasakka. Siinä olevan kuvan otti Kerttu Malinen”, Luoti sanoo.

Esiintyminen: Horna
Horna Tuska-festivaalin lavalla.

Kuinka pyritte viihdyttämään ja/tai haastamaan yleisöänne? Ja toisaalta, millaiset elementit vetoavat teihin muiden show’ta seuratessa?

Lordin teatraalisen show’n tarkoitus on tietysti viihdyttää yleisöä, tarjota sille yllätyksiä ja elämyksiä musiikin ohella. Bändi ei sinänsä pyri haastamaan katsojiaan, mutta jotkut ohjelmanumerot, kuten se, että häiriintyneiksi maskeeratut klovnit heittävät katsomoon ämpäreillä tekoverta, eivät sovi heikkohermoisille. Putaansuu tähdentää, että bändiä katsomaan tulevat osaavat yleensä varautua tällaisiin suttuisiin erikoisuuksiin.

”Olen aina kuulunut siihen koulukuntaan, että arvostan bändejä, joilla on kunnon show. En ole koskaan nähnyt syytä lähteä katsomaan bändejä, joilla ei ole show’ta. Voin yhtä hyvin kuunnella bändiä levyltä kotona. Millään kielellä ei sanota muutenkaan, että lähdetään kuuntelemaan bändiä, vaan että mennään katsomaan sitä. T-paidassa ja farkuissa ei ole mitään nähtävää. Poikkeuksia tietysti löytyy, kuten Twisted Sister ja Martti Servo. Servo ei tarvitse muuta kuin puvun päälle ja hyvän meiningin. Twisted Sisterille riittää ulkonäkö ja Dee Sniderin energisyys. Molemmilla välispiikit ovat iso osa show’ta”, Putaansuu pohtii.

Hornankaan sysimusta esiintyminen ei sovi heikkohermoisille. Rytkönen on samaa mieltä Putaansuun kanssa siitä, että keikkakokemuksen on erotuttava edukseen levyn kuuntelemisesta kotona. Paikalle saapumiseen on oltava syy, ja yleisön on lähdettävä esityksestä mieleenpainuvaa ja enemmän tai vähemmän henkistä kokemusta rikkaampana.

”Emme pyri varsinaisesti viihdyttämään, vaan saattamaan kuulijan tietynlaiseen mielentilaan – niin sanotusti viemään sen pois tästä maailmasta. Jos puhutaan muiden kuin Hornan tai black metal -bändien keikoista, keikan tulee olla totta kai viihdyttävä tai ajatuksia herättävä. Ne ovat kaksi elementtiä, joita ilman minulle ei ole livemusiikkia”, Rytkönen sanoo.

Luoti vierastaa sanaa ’viihdyttäminen’, sillä hänen soolouransa on vasta alkanut, eikä keikkarutiinista voi vielä puhua samaan tapaan kuin PMMP:n kohdalla. Hän ei käytä eri keikoilla toistuvia välispiikkejä, ja bändi on alkanut rikkoa tuttua biisijärjestyksen kaavaa, kun uuden porukan yhteissoitto kulkee skarpisti ja luontevasti. Siinä mielessä bändi haastaa itsensä joka keikalla.

”Esitämme kuitenkin taideindiepoppia, vai miksihän sitä voisi sanoa, emmekä juomalauluosastoa, joten en tiedä sanasta viihdyttäminen… Kai viihde syntyy siitä, että syntyy yhteys yleisöön, jonka kanssa voi kommunikoida. Välillä tulee laukaistua jotain stand up -komiikkaa väliin. Oli yleisö miten iso tai pieni tahansa, sitä vain keskittyy hakemaan oman energiansa, uppoutuu musiikkiin ja antaa musiikin tuoda sähkön esitykseen”, Luoti miettii.

Millaisia tuntemuksia pyritte herättämään yleisössänne?

Putaansuu huomauttaa, ettei osa ihmisistä ymmärrä Lordin KISSin, W.A.S.P.:n ja Alice Cooperin ”kauhuteatteriperinteestä” ammentavaa show’ta ollenkaan. Jotkut pitävät sitä huumorina, vaikkei siinä ole tekijöiden puolesta tippaakaan komiikkaa. Toisaalta, Lordin show’ta ei ole tarkoitettu otettavan vakavasti, vaan se on viihdettä – sen on tarkoitus viihdyttää.

”Show’n pitää oltava hauska, muttei naurettava. Sen ei ole tarkoitus olla vitsi, että sie osoitat sormella ja naurat vedet silmissä, että ei vittu mitä pellejä. Haemme vähän samaa efektiä, kun menet kummitusjunaan huvipuistossa. Toiset eivät tykkää siitä yhtään, mutta minun kaltaisille tyypeille se on tosi jees. Pyrimme aiheuttamaan samaa fiilistä, mitä itse haen keikoilta: ’Ui vittu, kun on siistiä!’. Se on se efekti, ’Uiiiii! Vitun siistiä!’ -fiilis”, Putaansuu runoilee.

Hornan keikat peilaavat musiikkia syvempää hengellistä vakaumusta. Sitä tähdentävät myös Rytkösen rituaalikello sekä riipusten pentagrammi- ja ylösalaisin käännettyjen ristien symboliikka. Bändi ei pelleile ideologiansa kanssa, vaan se on sille haudanvakava ja ensiarvoisen tärkeä asia. Se tuo sen esiin myös lavalla.

”Pyrimme herättämään yleisössä hartautta, henkistä yhteyttä oman ’Saatanansa’ kanssa. Joillekin se voi ilmentyä voimakkaana ja väkivaltaisena energianpurkauksena, toisille tyhjänä tuijotuksena, mutta haluan kaikkia tunnereaktioita yhdistävän tietyn yhtenäisen päämäärän”, Rytkönen sanoo.

Luoti ei ole sen sijaan ajatellut tietoisesti sitä, millaisen reaktion hän pyrkii yleisössään aiheuttamaan. Hän antaa musiikin ja tekstien puhua puolestaan. Livemusiikin kuluttajana hän nostaa esiin Joy Divisionin ja The Curen, jotka ”vain rämpyttävät tukka silmillä”. Se on tärkeintä, että esiintyminen ja musiikki kumpuaa artistin sisimmästä, eikä esiintyminen välttämättä vaadi muuta ollakseen vaikuttava.

”Kai mä lähinnä kelaan, että olen tehnyt musiikkia, joka merkitsee ja antaa jollekin jotain. Siinä mielessä en ole mikään viihdeorkesteri, mutta jos jollekin on käynyt jotain raskasta elämässään, se voi tulla hakemaan voimaa ja uskoa itseensä mun keikalta. Ja saada erilaista energiaa. Tai toisaalta, jos lähtee pitämään hauskaa kaverin tai porukan kanssa, sekin onnistuu”, Luoti sanoo.

Esiintyminen: Mira Luoti
Mira Luoti

Voiko taiteellisuutta ja viihteellisyyttä tai toisaalta kutsumuksellisuutta erottaa toisistaan lavalla?

Lordille taide ja viihde ovat sama asia. Hän pitää itseään edelleen tismalleen samana innostuneena lapsena, joka on piirtänyt, maalannut, tehnyt musiikkia ja värkännyt maskeja koko ikänsä. Medialla tai termeillä ei ole väliä, kunhan vaikutus on positiivinen.

”Taiteen pitää viihdyttää. Jos taide ei kosketa, et voi viihtyä sen parissa. Mie en tarvitse taidetta herättämään kysymyksiä. Meidän touhu on samaa teatteriviihdettä kuin esikuvillamme, plus kauhuelokuvat ja sarjakuvat. Eli just ne samat, jotka ovat viihdyttäneet mua lapsesta asti, ja mie haluan tuoda lusikkani soppaan. Mulle musa on 80–90% Lordin koko paketista, vaikka loputkin 10–20% ovat myös hyvin tärkeät. On hassua, että jotkut muusikot eivät kuuntele omia levyjään. Kun meiltä tulee uusi levy, kuuntelen sitä koko ajan, koska se on mun suosikkimusaa ja tykkään siitä ihan helvetisti. Olen ylpeä ja tyytyväinen siitä, että mun suosikkibändi tekee just sellaista musaa, josta meitsi diggaa. Suhtaudun pukujen, maskien, merchandisen, levynkansien ja lavashow’n suunnittelun – miehän teen sen kaiken itse – yhtä suurella intohimolla ja palolla”, Putaansuu summaa.

Rytkösellä on kompleksisempi suhtautuminen Hornan esiintymisiin. Hän ei pidä niitä saarnoina tai rituaaleina, koska niiden tarkoitus ei ole välittää mitään tiettyä oppia kuulijoille, tapahtumat etenevät omalla painollaan vailla kaavamaisuuksia, eikä läsnäolijoita valita itse. Selvä hengellinen lataus on kuitenkin läsnä, mitä sivuavat sekä taiteellisuus että viihteellisyys – tai vähintään jonkinasteinen viihtyvyys black metaliin vihkiytyneiden parissa.

”Saatanallisuudella on 100 prosentin painoarvo Hornan toiminnassa, ilman sitä ei ole black metalia. Vaikka löysin Saatanan black metalin kautta, se säilyy minussa ilman black metaliakin. Herran sanan levittäminen on silti turha vertaus, koska suurin osa keikoistamme esitetään yleisölle, joka on jo ’uskossa’, ja jokaisen on löydettävä se itsestään. Viihdettä ne eivät myöskään ole, koska viihdykkeeksi niitä ei ole tarkoitettu. Olkoon ne siis tapahtumia, joiden tarkoitus on vapauttaa ja saada energiaa, mutta voisi ehkä sanoa, että pyrimme luomaan satanistisuudelle suotuisan kasvuympäristön”, Rytkönen sanoo.

Luoti lauloi uransa alkuvaiheilla pitkään coverbändissä, jonka ainut tarkoitus oli viihdyttää yleisöä mahdollisimman iskevillä ja tunnetuilla kappaleilla sekä hauskalla lavapukeutumisella. Yleisö oli näin ollen helppo saada haltuun. Se ei ollut kuitenkaan kunnianhimoisen muusikon kutsumus.

”Koin intohimokseni lähteä tekemään sellaista musiikkia, joka on mulle rakasta ja mitä itse kuuntelisin, enkä sitä, mitä joku muu kuuntelee. Mitä taiteeseen tulee, kuuntelen enemmän indiemusaa – onko se sit taidemusaa vai mitä onkaan? Olen tehnyt myös paljon revyitä ja vakavampaa teatteria, joten kai se on mulla sekoitus kaikkea. En halua olla kiinni yhdessä asiassa. Jos tulee tehtyä raskaampaa paatosta, seuraavaksi voi pistää kepeälleen”, Luoti sanoo.

Esiintyminen: Lordi

Onko esiintymisissänne valmiiksi mietittyjä koreografioita? Paljonko spontaaniudelle on jätetty tilaa?

Tanssikoreografiat ja ennalta harjoiteltu lavaliikehdintä ovat yleisiä etenkin amerikkalaisilla megapoppareilla, mutta entä näillä suomalaisartisteilla? Lordin show vaatii totta kai lukkoon lyödyn settilistan ja tiedon siitä, missä välissä tapahtuu mitäkin teatraalista. Muutoin esiintyminen pohjautuu pääasiassa spontaaniuteen.

”Settilista on kellotettu ja treenattu. Emme voi vain päättää kesken keikan, että pistetäänkin tässä biisissä mun siivet nousemaan, koska siihen tarvitaan monta ihmistä operoimaan. Bändiläisten täytyy tietää olla silloin poissa tieltä, koska stagella on ylimääräisiä johtoja, ja valomiehen täytyy tietää, että kohta tapahtuu. Totta kai se on suunniteltu ja laskettu ennalta. Koreografian, tai siis bändin liikkumisen, suhteen olemme suunnitelleet muutamia juttuja treeniksellä, mutta niitä tekisi mieli lisätä. Jos ajattelet vaikka Judas Priestin ja Twisted Sisterin edestakaisin keinumista, porukalla tehtävät yhtenäiset liikkeet ovat hyvin tehokkaita. Meillä ne muodostuvat yleensä siten, että ne tulevat ekalla kerralla täysin spontaanisti, ja neljänteen keikkaan mennessä ne ovat jo jääneet mukaan. Tietyssä biisissä minä lähden kävelemään stage leftille, jolloin kitaristi Amen vaihtaa paikkaa. Emme ole koskaan keskustelleet siitä, mutta se menee näin. Tiedämme tasan tarkkaan joissain biiseissä, missä kukin on lavalla. Se tulee selkärangasta. Yhdeksän kertaa kymmenestä liikkeitä ei ole sovittu ennalta, vaan ne ovat vain jääneet bändin kollektiiviseen lihasmuistiin”, Putaansuu sanoo.

Hornan keikat ovat täysin spontaaneja, joten ne saattavat poiketa runsaastikin toisistaan. Niihin tosin sisältyy toistuvia elementtejä, kuten alastomuutta ja rituaalikellon heilutusta. Ainut ennalta sovittu asia on settilista, ja sekin elää välillä kesken keikan. Rytkönen kuvailee olevansa esiintyessään mietteliäässä tilassa – joko avoimena tai sulkeutuneena omaan maailmaansa. Se on kuin transitio toisenlaiseen olomuotoon.

”Jokainen toimii lavalla omana yksikkönään ilman interaktiota muiden soittajien kanssa. Jälkikäteen keikkoja videolta katselleenani soitinosasto näyttää vetävän jopa rehellisen rokkaavalla otteella klassisin liikkein, jos niitä voi näin kutsua. Olen itse jostain syystä suurimman osan ajasta hyvinkin hillitty. Alastomuus liittyy vahvasti kappaleisiin Sanojesi äärellä ja Baphometin siunaus. Ne ovat minulle biisejä, joissa riisun tunnetasollakin kaikki naamioni, egoni ja ihmisyyteni Herran edessä. Monesti se manifestoituu fyysiseksi alastomuudeksi lavalla. Liikkeet tulevat vaistomaisesti ja tuntojen mukaan. Harvemmin treenaamme edes soittoa. Kaikki syntyy siitä energiasta, joka nousee tämän viisikon, Hornan, alkaessa ääntelehtiä”, Rytkönen kuvailee.

Luotikin luottaa spontaaniuteen harjoitellut koreografian sijasta. Hänet musiikin mystinen vetovoima suorastaan pakottaa liikkumaan. Välillä hänkin kokee menevänsä ikään kuin transsimaiseen mielentilaan esiintyessään, mutta toisinaan hän on koko setin ajan hallitusti tilanteen päällä. Keikkatapahtumien arvaamattomuus ja spontaanius tekevät niistä jännittäviä.

”Koen musiikin vahvasti luontaisesti. Se yhdistyy mulla tanssiin ja liikkeeseen. Siinä olisikin haastetta laittaa mut esiintymään jakkaralla istuen päivästä toiseen. Mulla musiikki menee automaattisesti koko kroppaan. Olen aina kokenut, että mulla on vahva punk- ja rockpuoli, mutta lähestyn soolouraani sen kautta, että se on tutkimusmatka itseeni – se on sitä, mitä mä oon, eikä kuva minusta, joka on muodostunut jollekin muulle tai että mun vahvuus on punk. Halusin tulla pois kaikista ennakkokäsityksistä, lähteä rakentamaan omaa minäkuvaani puhtaalta pöydältä ja rikkoa kaikkea sitä, mikä ois ollut mulle helpointa”, Luoti paljastaa.

Muutama keikkailua koskeva lainaus tekstissä vilahtaneilta jättiläisiltä

Gene Simmons, KISS

”I wanted to be in a band that gave bang for the buck. I wanted to be in the band who didn’t look like a bunch of guys who, you know, should be in a library studying for their finals.”

”Before a show, you might have aches or pains, or it’s a bad rainy day, or it’s too humid. We all complain about stuff. But… how do I put this poetically? Once it’s the roar of the crowd and the smell of the greasepaint, forget it. Once the adrenaline kicks in and your chest expands, you forget about all that.”

Alice Cooper

”We started combining the use of light and the use of theatrics and the use of as many art forms as possible, and it’s still growing – that’s the whole idea of it.”

”I appreciate an audience that reacts to the music, even if they jump on stage and try to beat us up, I think that’s a fantastic reaction. I think that they’re really hearing something then.”

”On stage, I’m this figure, this actor, who does things that people aren’t used to seeing and I relish in that reaction. In real life, though, I play golf, I shop and I walk around with no makeup on and my hair in a ponytail. I may not be the typical middle-aged Joe, but I’m closer to normal than you think.”

”The minute you step onstage, you get eight feet taller.”

Robert Smith, The Cure

”My whole life I’ve played music for my own personal enjoyment and the idea of it becoming a machine or a business is just horrible.”

”Performing doesn’t come that naturally to me, even though I’ve done it for years.”

”Sometimes I’ll get to the end of a song, open my eyes and there’s all these faces peering at me. It’s quite horrifying.”

”Nobody notices me. Nobody thinks I’m me. But then I look less like me than most of the people coming to our concerts.”

Dee Snider, Twisted Sister

”I’ve got a lot to do, and I hope that by the end of it all, people will say that Dee Snider was an entertainer, and he did his job well.”

Lainausten lähde: www.brainyquote.com

Kirjoittanut Markus Laakso
Kuvat Markus Laakso (Lordin ja Hornan kuvat) ja Tomi Palsa (Mira Luoti)

Lue lisää Rytmimanuaalissa

Jätä kommentti